Konehuoltoa ja sitten vesille!

Kleopatralla taas sattuu ja tapahtuu. Vene oli purjehtimassa Venäjällä ennen juhannusta, kun sen koneesta yksi suutin päätti sanoa sopimuksensa irti. Lyhyesti kerrottuna porukka pääsi nilkuttaen kotiin kolmella pytyllä, mutta pilssistä kerättiin 40 litraa dieseliä matkan aikana, ja vene haisi sen mukaisesti. Omat juhannussuunnitelmamme purjehtimisesta kaatuivat tähän konerikkoon sekä siihen, että säät olivat niin kylmät ja veneen lämmityslaitekaan ei toiminut.

Juhannuksen jälkeen miehet korjasivat urhoollisesti sekä viallisen suuttimen että lämmityslaitteen sähkövian. Olin mukana loppusiivouksissa, joissa pilssi täytettiin aina uudestaan ja uudestaan puhtaalla vedellä, jotta haju saataisiin talttumaan. Katetun pilssin uumenissa on taskuja, joihin ei pääse käsiksi ja joissa myös pieniä mutta haisevia tilkkasia dieseliä viihtyi. Lopulta näkyvät paikat mopattiin lopullisesti kuiviksi ja puhtaiksi ja lattiatrallit pestiin laiturilla molemmin puolin. Huh mikä homma!

Viime lauantain käytimme yleiseen siivoukseen ja varusteluun ja sunnuntaina irrotimme köydet! Mukana oli neljä aikuista sekä yksi 1v3kk neiti. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä kerhon saareen Porkkalan selän toiselle puolella, mutta käydä välietappina Porkala Marinissa, jottei purjehduksista tulisi liian pitkiä. Tuuli oli kuitenkin niin mahtavasti myötäinen, että vedimme kerralla perille saakka. Uusi puomin preventteri oli hyödyllinen ja esti muutaman lehmänkäännöksen, kun n. 10 m/s puhaltava tuuli poukkoili saarten takaa, sekä uusi puomipussi  teki isopurjeen laskusta yhtä juhlaa! Saavuimme saareen seitsemän aikaan sunnuntai-iltana.

Tuuli jatkoi puhaltamista idästä ja läpsytti ikävästi perää öisin häiriten perähyteissä nukkuvia. Tästä huolimatta vietimme maanantain saaressa saunoen ja grillaillen. Sää oli tuulinen mutta aurinkoinen. Tiistaina lähdimme vastatuuleen takaisinpäin ja ajoimme koneella Porkala Mariniin saakka. Kone toimi muuten hyvin, mutta vuoti vielä hieman naftaa. Yöt olivat sen verran lämpimiä että lämmityslaitetta emme lopulta tarvinneet.

Porkkalassa vihdoin sai riisua fleecet päältä ja nauttia helteestä! Jäätelö maistui vaikka kaupan valikoima olikin huvennut aika kapeaksi.

Petri avusti naapuria lainaamalla työkaluja mastonkorjaukseen (ja sai samalla korjaajan fiksaamaan myös meidän rodeja). Toisella naapurilla meni rantautuminen hieman pieleen ja saimme aikamoisen kolauksen kylkeemme, mutta onneksi isommilta vaurioilta ilmeisesti vältyttiin. Illaksi tuuli tyyntyi ja kaikki nukkuivat rauhallisesti siitäkin huolimatta, että naapuriveneessä nautittiin suomalais-saksalaisella porukalla kuulema hyvästä jalkapallosta ja viskistä. Paluumatka Suomenojalle tehtiin keskiviikkona koneella lähes täydessä tyvenessä.

Matkalla oli mukavaa, mutta kiva oli myös palata kotiin. Pikkuneidin kanssa nukkuminen veneessä ei ollut helpoimmasta päästä. Välillä oli liian kylmä, mutta tyttö möyri silti ulos makuupussistaan minkä kerkesi, ja välillä oli liian kuuma. Kaksi ekaa yötä meni pyöriessä, mutta kolmas onneksi jo nukuttiin paremmin. Ehkä olimme silloin myös jo tottuneet toistemme läheisyyteen, kun kotona normaalisti nukutaan omissa sängyissä.

Kaiteeseen pultattu pyöränistuin olisi ehkä ollut toimiva systeemi, jos se ei olisi koko ajan osoittanut aurinkoon ja ollut hieman liian takakenoinen, jotta tyttö olisi viihtynyt siinä. Päiväunet nukuttiin pariin otteeseen sylissä kannella. Istuin ei ole kyllä mikään kaunistus, ja toimi ajatuksena paremmin kuin sitten oikeasti, mutta jatkamme varmaan sen kanssa harjoituksia. Petri myös suunnitteli parantelevansa sitä niin, että kallistusta on mahdollista säätää.

Pikakertaus edelliseen kesään osa 2

Kesän toinen purjehdusreissu starttasi sunnuntaina 28.7. Tammisaaren läheltä, jossa Kleopatra oli odotellut tuttavien mökillä. Lähdettiin liikkeelle melko myöhään, koska ankkurin kanssa oli hieman ongelmia ja vesi oli matalalla, joten veneen saaminen laituriin aiheutti lisähommia. Lastaus saatiin vihdoin tehtyä soutuveneen avustuksella ja sitten moottoroitiin tyynessä säässä lyhyt matka venekerhon saareen. Ilta oli ihanan lämmin ja tyyni, mutta hyttysiä oli melkein riesaksi asti.

Mukana oli ystävä Yhdysvalloista, joille Suomen saaristo ja veneily olivat täysin uutta ja ihmeellistä. Aamulla käytiin saarikierroksella ja poimittiin mustikoita, laiteltiin vähän venettä kuntoon ja lopulta köydet irrotettiin puolen päivän jälkeen. Tuuli oli leppoisan myötäinen ja matkanteko mukavaa. Pikku hiljaa pilviä alkoi kuitenkin kasaantua ja sataa. Tuuli ei kuitenkaan noussut, joten kapteeni ohjaili ulkona ja muut nautiskelivat sisällä kuivissa oloissa. Viimeinen lyhyt etappi Tammisaaren vierasvenesatamaan moottoroitiin, koska tuuli oli entistä olemattomampi ja perillekin piti päästä. Ilta vietettiin veneellä hyvässä seurassa!

Seuraava päivä oli sateinen, joten pysyimme laiturissa. Kuivana hetkenä kävimme kaupunkikävelyllä ja kannoin viisikuukautista neitiä kantoliinassa, koska rattaat eivät olleet mukana. Kantoliina oli loistava, koska se vei niin vähän tilaa veneessä, mutta liikkuminen maissa kuitenkin onnistui. Ehkä sitomista ja kantamista olisi pitänyt harjoitella vähän enemmän etukäteen, nyt jo lyhyehkö kävely tuntui raskaalta ja palasin muita aiemmin takaisin veneelle.

Keskiviikkona siivoiltiin vene jättökuntoon ja purjehdittiin takaisin tuttavien mökkilahteen. Hieman ikävänä lopetuksena reissulle kaksi meistä löysi punkin jalastaan. Toinen lähti hyvin punkkipihdeillä irti, mutta minä jouduin reissaamaan vielä Tammisaaren terveysasemalle poistattamaan loppuosan punkista. Onneksi kummallekaan ei tullut ötököistä mitään jälkiseurauksia.

Loppujen lopuksi kesäpurjehdukset vauvan kanssa sujuivat hyvin. Meidän tyttö oli rauhallinen tapaus ja helppo saada nukahtamaan, joten naapuriveneilijätkään eivät varmaan kärsineet liikaa. Tässä vielä muutamia käytännön huomioita pienen vauvan kanssa purjehtivalle:

• Veneessä on aina kylmä. Kannattaa satsata kunnolliseen untuvamakuupussiin, villamyssyyn ja lämpimään yöpukuun. Meillä ekat yöt olivat hankalia kun en tajunnut pukea vauvalle tarpeeksi.
• Imetys yöllä kylmässä ei ole herkkua, joten äidillekin helpot ja lämpimät vaatteet yöksi päälle.
• Puolikova vaunukoppa toimii hyvin nukkumiskorina sellaiselle vauvalle joka ei vielä liiku.
• Kosteuspyyhkeitä kannattaa varata mukaan paljon! Varsinkin jos veneessä ei ole lämmintä vettä helposti saatavana.
• Kantoliina tai -reppu toimii vaunujen korvikkeena. Myös isit saavat kantaa!
• Vauva voi välillä köllötellä ulkona (ja sisälläkin) auton turvakaukalossa ja vaunujen aurinkovarjon saa kätevästi kiinni veneen kaiteisiin.
• Imetettävän vauvan ruuasta ei tarvitse huolehtia. Korvikkeella kasvavalle voi tupakansytyttimeen kiinnitettävä pullonlämmitin olla kätevä.

Pikakertaus edelliseen kesään osa 1

Blogihiljaisuus on aina vaan jatkunut hyvistä ajatuksista ja yrityksistä huolimatta. Elämä on vaan tuntunut liian kiireiseltä kirjoittamiseen pikkuneidin kanssa. Tässä kuitenkin hieman viime kesästä, jos vaikka tänä kesänä saisin hiukan petrattua.

Kleopatra saatiin vihdoin ja viimein vesille heinäkuussa lukuisien ongelmien jälkeen. Purjehtimaan päästiin viikolla 28 ja suunnitelmien mukaan etenimme hitaasti. Suomenojalta seilasimme ensin Porkkala Mariniin ja sieltä Bärosundiin vaihtamaan miehistöä. Alkuperäinen tarkoitus oli tehdä gastinvaihto Inkoossa, mutta merikortteja tutkittuamme huomasimme, että sinne ei 2 metrin syväyksellä olekaan asiaa. Koska tarkempaa kokemusta ei kellään väylästä ollut, päätimme muuttaa suunnitelmaa varmuuden vuoksi. Vietimme siis yön Bärosundissa, josta jatkoimme venekerhon saareen lähistölle. Koska säätiedotus lupasi kovenevaa tuulta, lähdimme jo yhden yön jälkeen kohti Tammisaarta ja sieltä vauhdilla Hankoon. Hangossa vietimmekin neljä yötä sekä vaihdoimme taas osan miehistöstä. Lopulta tuuli hieman laantui ja sen suunta muuttui sopivammaksi, jotta pääsimme eteenpäin Kasnäsiin.

Kansainvälistä meininkiä Hangossa

Kauniilla säällä ja isommalla miehistöllä lapsen kanssa purjehtiminen tuntui ihan mukavalta, mutta heti kun tuulet kovenivat, ei homma enää oikein maistunut. Vauva ei viihtynyt topattuna ulkona tuulessa paikoillaan, joten hänen kanssaan piti viettää aikaa sisätiloissa. Itse tulen melko helposti pahoinvoivaksi sisällä, joten jos miehistössä ei ollut sopivaa lapsenvahtia, matkanteko ei ollut kovin mukavaa. Ja sisällä vauvan kannattelu kovasti kallistelevassa veneessä on sekin hankalaa.

Totesimme, että neiti O on nyt purjehtinut ensimmäiseksi matkakseen riittävästi, joten hankimme minulle ja hänelle kyydin Kasnäsistä kotiin ja miehet saivat jatkaa matkaa. He kävivät Rosalassa, mutta säiden edelleen huonontuessa (ja isän ikävöidessä) palasivat nopeasti Tammisaareen ja jättivät veneen tuttujen mökille odottelemaan seuraavaa reissua.

Lopputuloksena kahdeksan päivää purjehdusta nelikuisen vauvan kanssa Suomenojalta Kasnäsiin. Ei ihan huono aloitus!

Kleopatra vihdoin vesillä!

Kateellisena olen seuraillut muiden veneiden kauden aloitusta ja ihania kesäsäitä kotoa käsin, mutta nyt vihdoin on Kleopatrakin pulahtanut viileään Itämereen ja saanut maston kannellensa!

Vene vietti siis useamman viikon telakalla, jolloin siihen asennettiin mm. keulapotkuri ja septitankki toiseen vessoista. Mastoon laitoimme sillä aikaa uudet sähköt sekä uuden VHF-antennin ja Windexin. Myös valoja ja muuta pientä korjailtiin.

Pari päivää menee vielä kaikessa rikaamisessa, siivoilussa ja varustelussa, mutta keskiviikkona olisi tarkoitus irrottaa köydet (jos sää vaan sallii!). Mukana on tällä kertaa myös 3 kuukauden ikäinen pikkuseilori ja loma eteneekin paljolti hänen ehdoillaan. Alkumatkan suunnitelmana on mennä lyhyin etapein kohti länttä; Suomenoja – Porkkala Marin – venekerhon saari Inkoon eteläpuolella – Inkoo. Muutamana päivänä on jo ehditty vauvan kanssa harjoitella oleskelua ja päiväunia veneessä, mutta vasta reissussa varsinaisesti selviää onko hänestä vielä noin pienenä veneilijäksi. Toivomme kuitenkin parasta!

 

Blogitunnustus ja kesän aloitus

Pikku-seilorimme neiti O on huhtikuun alusta saakka pitänyt meidät kiireisenä, joten harmikseni Luuvartti on jäänyt täysin huomiotta. Lupaan yrittää petrata purjehduskauden varsinaisesti alkaessa.

Yllätyksekseni saimme blogitunnustuksen Virtauslangalta, iso kiitos! Tämä kannustaa jatkamaan bloggailua tänäkin kesänä! Hiljaiselomme takia en nyt tällä kertaa jaa tunnustuksia eteenpäin.

Kleopatrallakin on ehtinyt tapahtua talven ja kevään aikana: moottori huollettiin perusteellisesti ja sen poissaollessa konetilaan asennettiin uudet äänieristykset. Sen jälkeen kyljet on kiillotettu, se on laskettu vesille ja kuljetettu telakalle, jossa viime kesän laiturivauriot korjataan sekä asennetaan septitankki ja keulapotkuri. Valmista pitäisi tulla viikon sisään. Sen jälkeen masto nostetaan paikoilleen ja muu varustelu voi alkaa. Kesällä olisi tarkoitus vielä teettää keulakaide sopivammaksi Suomen luonnonsatamiin rantautumista ajatellen.

Muutamia asioita täytyisi hiljalleen alkaa suunnitella vauvaa ajatellen. Ainakin nukkumispaikaksi jonkinlainen riippukeinu tai muuten kallistukset huomioonottava ratkaisu olisi keksittävä. Ehkä harkitsemme tällaista:

Kokemuksia vauvan kanssa purjehtimisesta otetaan mielellään vastaan!

Uusi purjehdusvuosi käyntiin!

Uusi vuosi, uudet kujeet. Aika on vierähtänyt vauhdilla veneen noston jälkeen, mutta nyt olisi aika aloitella uutta kautta vaikka maa onkin vielä lumessa ja meri jäässä. Ensi kesästä tuleekin mahdollisesti vielä edellistä jännittävämpi!

Kleopatra on viettänyt talveaan rauhassa täyden teltan sisällä turvassa lumituiskuilta ja myrskytuulilta. Keväämmällä olisi tarkoitus saada se ensimmäisten joukossa vesille ja suoraan telakalle keulan korjaukseen. Samalla harkitaan septitankin teettämistä.

Ennen telakalle viemistä olisi saatava ainakin seuraavat asiat tehtyä:

• Moottorin asennus; moottori on talvehtinut huoltofirmassa ja on valmiina palautettavaksi paikalleen. Tämän hoitavat firman miehet.
• Veneen mystinen sähkövuoto on paikannettava ja korjattava.
• Kyljet on pestävä ja kiillotettava uutta purjehduskautta varten.

Telakaltapaluuta odotellessa voimmekin sitten keskittyä maston huoltoon, jossa korjausta vaativat ainakin valot, sekä purjeiden korjauttamiseen. Myöhempiin huoltotoimiin sisältyy ainakin rullajärjestelmän huolto ja keulakannessa olevan reiän korjaus, joka syntyi mastonlaskussa syksyllä.

Viime viikolla postilaatikosta kolahti liput Vene Båt 2013 -messuille. Iloisesta yllätyksestä saamme kiittää viime vuoden radiokurssin vetäjää, jonka kanssa Petri oli tiiviisti tekemisissä suorittaessaan kursseja. Messuilta tulee varmasti katseltua ainakin turvallisuusvälineistöä ja muuta tärkeää varustetta huhtikuussa syntyvälle pikkuseilorillemme. Toivottavasti hänkin pitää veneilystä yhtä paljon kuin me!

Hiiop!

Jo muutama viikko sitten sovimme Kleopatran noston tämän viikon tiistaille. Nostosta on nyt vähän aikaa nähty painajaisia ja jännitetty, miten masto saadaan irti ja vene kuiville ja turvallisesti uuden pukin päälle.

Saimme houkuteltua mukavan porukan auttamaan ja nostajallekin oli ilmoitettu, että varaa ekstra-aikaa meidän nostoon, koska ei ollut tarkkaa tietoa siitä, miten kaikki tulisi menemään.

Valmistelimme köydet mastoon kiinni, takastaagi otettiin irti ja vene ajettiin nostopaikalle. Puomi nostettiin maihin ja vantit löysättiin valmiiksi. Ongelmaksi havaittiin etustaagin rullan irrotus, mutta sitä ei uskallettu paljoa irrotella ennen kuin nostoauto saapuisi paikalle.

Kello 18 alkoi sitten tapahtua. Auto kurvasi paikalle ja nostomies hinasi itsensä mastoon. Katselimme kauhulla kun hän kiinnitti liinan sisempien vanttien ja maston väliin ja kummastelimme miten hän pääsisi alas (oli nimittäin mennyt sinne nostovarren avulla). Kun alastulon aika tuli, olin liian kauhuissani ottaakseni yhtään valokuvaa. Mies otti kiinni vantista ja mastoa pitkin juoksevista köysistä ja liukui alas vankalla ammattitaidolla. Onneksi köydet oli kunnolla kiinnitetty eivätkä ne päässeet juoksemaan…

Kun masto oli turvallisesti hallussa ja veto otettu etustaagilta pois, alkoi sen irrottaminen. Facnorin rullalaite oli asennettu kannen alle ja kannessa oli vain pieni reikä profiilille. Sitkeän puurtamisen jälkeen rullakoneisto saatiin löysälle ja vaijeri irti veneestä, mutta itse rulla ei mitenkään mahtunut reiästä ulos. Olihan siihen nyt oltava keino saada vaijeri ulos rullasta! Aikaa oli kulunut jo kolme varttia ja nostomies alkoi puhua meitä laittamaan vantit takaisin kiinni ja sopimaan uuden nostin ensi viikolle. Petri ei kuitenkaan suostunut luovuttamaan, vaan päätti akkuporakoneen ja vasaran kanssa ratkaista tilanteen, etustaagi oli saatava irti!

Seitsemän maissa Petri oli saanut rikottua kansipalaan sen verran ison reiän, että rulla saatiin siitä mahtumaan läpi ja itse veneen nosto saatiin alkuun. Masto nostettiin uutuuttaan hohtaville pukeille, jotka olimme nikkaroineet edellisenä iltana valmiiksi, ja rullattiin samantien mastovajan eteen. Venekin nousi sillä aikaa mallikkaasti ylös ja kuljetettiin pukille.

Pukin säätämisessä ensimmäistä kertaa meni vielä reilu vartti, mutta se saatiin hyvin tukemaan venettä ja kaikki huokaisivat helpotuksessa. Nostomieskin pääsi hieman ennen puoli kahdeksaa jatkamaan muihin sovittuihin nostoihin. Iso kiitos hänelle kärsivällisyydestä!

Illan hämärtyessä kävimme vielä katsomassa rullan ja miten se olisi pitänyt ottaa irti. Olimme aika hämmästyneitä kun huomasimme, että käyttämämme tapa oli kuin olikin se ainut keino saada se tällä kertaa irti. Vaijeri on ilmeisesti asennettu toisessa järjestyksessä pujottamalla se ensin alakautta rullaan ja sitten viemällä ylös mastoon. Ensi kesäksi tähän järjestetään kyllä järjellisempi ratkaisu.

Uivasta venemessusta pitkän hiljaisuuden jälkeen

Arki ja syksy ovat imaisseet meidät ja Luuvartinkin mukanaan, mutta nyt pientä päivitystä loppukesän Uivasta. Lyhyellä visiitillä elokuussa venekerhon saareen totesimme, että veneestä on mahdotonta hypätä kalliolle umpinaisen kaiteen yli ja ilman tikkaita. Onneksi vastassa sattui olemaan ystävällinen henkilö, joka kiinnitti veneen keulasta kunnes pääsimme kapuamaan vaivalloisesti rantaan.

Kleopatran kaideratkaisu tällä hetkellä.

Kävimme siis Uivassa katsastamassa erityisesti erilaisia kaideratkaisuja keulaan ja niitähän riitti. Saa nähdä mihin päädymme talven aikana…

Tämä on jo ehkä hiukan liian nokkava meidän makuun:

Tämä ”suljettava” versio vaikutti mielenkiintoiselta:

Ja ehdittiin sitä lopuksi katsomaan mitaliesittelyäkin. Mahtavaa Tuuli!

29.7. Beijerholm – Suomenoja (koti)

Petri, Niina, Heikki

Lähtemään päästiin kymmeneltä ja suureksi pettymykseksi tuulta ei ollut juuri lainkaan. Hyvän matkaa Porkkalan selkää yritettiin purjehtia, mutta sekin tuuli mitä oli, oli vastainen, joten ei siitä oikein tahtonut tulla mitään. Noin 15 mailin ja neljän tunnin kuluttua luovutettiin kokonaan. Aina välillä oltiin menty pieniä matkoja koneella ja jääty sitten haistelemaan tuulta, mutta siinä kohtaa rupesi tuntumaan siltä, että tuulta ei vain ole. Sinnikkäimmätkin kanssaveneilijät ottivat purjeet alas ja niin tehtiin mekin.

Tämän jälkeen jatkettiin koneella. Tätä väliä on tahkottu melkoisen monta kertaa Elenan kanssa ja kyllä se parin solmun ero nopeudessa vaikuttaa kummasti. Paljon joutuisammin tuntui matka etenevän.

Vähän jännitti etukäteen, että millainen se meidän kotilaituripaikka on, mutta hyvähän se oli.

28.7. Beijerholm – Bärösund – Beijerholm

Petri, Niina, Heikki
Aamu valkeni varhain, mutta ei meille. Meillä nukuttiin kymmeneen. Aamiaisen jälkeen ruvettiin miettimään ratkaisua edellisen illan ongelmaan. Oltiin edellisenä iltana juotu makea pullovesi käytännössä loppuun. Tankeissakin vettä oli hieman nihkeästi ja sitä ei myöskään haluta juoda. Tilanne oli se, että joko mennään suoraan Suomenojalle tai sitten käydään Barösundin kaupalla hakemassa vettä. Lisäksi todettiin, että Dieseliäkin olisi hyvä saada.

Elenalla oltiin viime vuonna purjehdittu Markun meille kertomaa oikoreittiä kaupalle. Jännää oli. Kapeaa roiloa vedettiin ja suuren osan aikaa kaiku näytti nollaa. Tämä siis Elenalla, jossa kaiku toimi melko luotettavasti ja syväys oli 1,5. Kaiku oli kalibroitu siten, että se näytti nollaa sinä vaiheessa, kun vettä oli kölin alla alle 10 cm. Tuolle reitille ei ollut Kleopatralla mitään asiaa, mutta Stigulla oli takataskussa toinen reitti, joka ei ollut aivan niin hurja. Suurimmaksi osaksi vettä oli reitin varrella rapiat 3 metriä, mutta usein jopa kymmenenkin.

Stigu tuli veneeseen neuvomaan, kun plottasin reitin Simradiin ja niiden ohjeiden avulla lähdettiin sitten kokeilemaan kaupalle. Juuri ennen lähtöä huomattiin, että köli ilmeisesti kosketti kevyesti pohjaan, joten ehkä tullessa kannattaa ottaa kuitenkin vene kiinni saunalaituriin, jos se olisi aavistuksen verran syvempi.

Miehistö olisi toivonut purjehtimista, mutta olin sitä mieltä, että kun mennään täysin viitoittamatonta vesialuetta, niin on turvallisinta mennä koneella. Koneella pystyy kuitenkin reagoimaan ihan toisella tavoin kuin purjeilla. Pahintahan purjeilla kivelleajossa on se, että purje pitää veneen vinossa. Kun kolahdetaan kiveen, niin ollaan pahimmillaan jo huomattavan matalalla ja sieltä on sitten vaikea päästä pois, kuten kävi Friisien hiekkasärkillä. Sielähän meidän riemuna oli vielä vesi, joka oli laskeva eli aika oli koko ajan meitä vastaan. Suomessa ei tämmöisiä vuorovesiä ole, mutta toisaalta meillä kun tärähdetään karille, niin usien se on kiveä, eikä hiekkaa tai mutaa kuten esimerkiksi Hollannissa tai Tanskassa.

Nyt on kyllä pakkoa mainita, että kun noiden kapeiden salmien läpi ajettiin saarten välistä, niin kyllä tämä Suomen saaristo on kaunis! Ulkomailla Saksassa, Tanskassa, Belgiassa ja Virossa on kiva käydä niiden paikallisten satamien vuoksi ja onhan se aina mukava tutustua vieraaseen kulttuuriin. Vähän vertailla, mikä on eri tavalla täällä kuin siellä. Eihän matkustelussa sinänsä mitään vikaa ole, mutta jos ihan maisemia katselee, niin on tämä Suomen saaristo kuitenkin aivan toisella tasolla, kuin muut tällä matkalla näkemäni paikat. Ei ole muilla mailla tämmöistä aarretta.

Barösundiin saavuttiin ja ensimmäisenä bongattiin St1-bensa-asema. Rantautuminen onnistui hyvin ja henkilökunta oli ystävällistä, mutta vettä ei ollut tarjolla eli pakko oli mennä vastapäiseen kauppalaituriin. Ilahduttavaa oli todeta, että naftan kulutus oli hieman laskenut edellisistä lukemista. Laskelmien jälkeen kulutukseksi saatiin 2,5 litraa/tunti, joka on kuitenkin oleellisesti parempi kuin aikaisemmat 3,5-4,0 litraa/tunti. Kauppalaiturissakaan vettä ei tullut laaiturille asti, mutta onneksi siellä kuitenkin myytiin vettä 9 litran kertakäyttökanistreissa (ja myytiin siellä myös jäätelöäkin).

Takaisin tullessa sitten otettiin se lyhyt matka, joka oli reittiä, purjeilla. Vähän fukattiin, kun oli myötätuuli ja matka oli hyvin lyhyt, niin ei jaksettu nostaa lainkaan isoa, vaan vedettiin pelkällä fokalla. Vastaan kryssi parikin pienempää venettä, joista toinen oli kuvan arvoinen upeassa kunnossa oleva mahonkinen kaunotar.

Neljän maissa saavutiin satamaan ja Pepsakin tuli moikkaamaan. Pyysin tietenkin veneeseen ja arvokkaita neuvoja tuli roppakaupalla, mutta liekö vieraskoreutta, vaan veneen ansiota, mutta kokonaisarvosanaksi jäi hyvin positiivinen kuva. Erityistä kiitosta sai masto. ”Hyvä keppi ja noi rodit on aivan ehdottomat.” Pilssihän se oli suurin ongelmakohta, mutta arvio siitäkin oli parampi kuin itse olin arvellut.

Seiskalta tultiin sitten veneeseen asiakirjasalkun kera – katsastaja oli saapunut alukseen. Katsastuksen kriteeristönä päätettiin pitää 2-luokkaa. Suurin kompastuskivi ykköseen oli pelastuslautta. Siitä oli ollut melkolailla harmia matkan aikana. Aivan liian usein joko skuutti (jonka toinen pää menee puomin sisältä mastonjalankautta vinsseille) tai kikin talja sotkeutuu lauttaan. Lisäksi sen huolto maksaa aikaa ja rahaa ja näillä vesillä se taitaa olla aika turha kapine. Ehkä se nyt voi väistyä veneen varustuksesta.

Ainakin kahdesti se on aiheuttanut vaaratilanteen, kun kovassa kelissä on köysiä siihen kieputtunut. Mönty-Roomassaari-legillä kovassa tuulessa kiki meinasi repiä koko lautan telineineen irti kannesta ja heittää mereen. Teline vääntyi ja yksi kiinnitysruuvi repeytyi irti, kun toimittiin nopeasti. Peruttiin käännös vähän puolenvälin jälkeen ja köysi irroitettiin telineestä. Onneksi käännöksen pystyi ottamaan takaisin. Ehkä palataan tähän pelastuslautaan, jos sille löydetään parempi paikka tai koetaan se enempi tarpeelliseksi.

Katsastus meni yllättävän jouhevasti. Saatiin huomautus pelastusrenkaan ajoankkurista, jota en tiennyt, että pitää olla. Lisäksi renkaasta puuttuivat heijastusnauhat. Muutamia muitakin puutteita oli, mutta jokatapauksessa selvittiin huomautuksella ja korjauskehoituksella. Tarra tuli kylkeen puutteista huolimatta. Vaikka selvästi oli koko ajan sellainen olo, että ei tässä lepsuilla – ja niin se pitää olakin. Itse pidän tuota veneen katsastusta erittäin tärkeänä asiana. Tuossa keväällä, kun paneuduin aiheeseen hieman syvällisemmin, minua yllätti tieto, että järjestelmä ei olekaan suomalainen erikoisuus, vaan vastaavia järjestelmiä vakuutusmaksualennuksineen on monissa muissakin maissa.