Lisää lokikirjakuulumisia…

Pe 11.05.2012 Vlissingen: ei liikettä. Saavuimme melko myöhään illalla.

Miehistö: Sampo, Daniel, Johannes ja Anna

Illalla opeteltiin vähän merimiestaitoja kuten paalusolmu, köyden kiinnitys knaapiin, fendereiden korkeuden säätö ja solmiminen ja köyden vyyhteäminen. Sitten syötiin ja mentiin nukkumaan.

La 12.05 Vlissingen 9:00) – Nieuwpoort 16:30.

Sampo suoritti herätyksen 7:50, mutta yllättäen aikaa vierähti yli tunti, vaikka aamutoimet olivat minimaaliset.

Vlissingenin Binnenhavenista poistuessamme osuimme samaan sulkuun tulliveneen kanssa. Nämä päättivät tarkistaa veneen heti sulun jälkeen. Hieman ihmettelivät ostokuittia, mutta uskoivat lopulta. Samoin tutkivat verotodistusta, mutta sekin kelpasi. Eivät yrittäneet tarkistaa moottorin sarjanumeroa ja tietääkseni veneenkään rungon numeroa. Kysyivät onko laivassa viinaa ja räjähdysaineita, johon vastasimme että tottahan toki. Kun raketit oli esitelty, eivät jaksaneet tutkia enempää.

Hyvä tuuli, vuorovesi virran avittamana (ylävesi oli ollut 7:36), hoputti veneen 9 solmun nopeuteen (GPS:stä katsottu). Koska matka edistyi rivakasti, ohitimme alunperin aiotun Zeebruggen (ruma) isojen laivojen väylää pitkin ja tähtäsimme Oostendeen. Mutta sekin oli ruma kaupunki (ainakin mereltä katsottuna), joten päätimme jatkaa rantasyvännettä pitkin Nieuwpoorttiin. Vaikka ihan rannan lähellä piti kortin mukaan olla syvää, rupesi usko loppumaan ja Sampo kävi kytkemässä poistetun tuulimittarin SeaTalk johdot suoraan lokiin ja syvyys mittariin, jotta syvyydestä saatiin varmistus. Toimivasta lokistakin oli iloa, koska vertaamalla sitä GPS:ään saatiin laskettua virta.

Nieuwpoortiin saavuttiin hyvissä ajoin, mutta Dunkerque kuulemma on saatanallisen ruma (soveltuu Kaurismäki elokuvien kuvaamiseen), päätimme jäädä Nieuwpoortiin. Saituriin saapumisessa tapahtui useampia sähläyksiä. Juuri, kun olimme valinneet B tai C laiturin pään ja melkein kiinnittäytyneet, saapui laituripaikan omistaja joten jouduimme vaihtamaan paikkaa. Peruuttelimme takana olleeseen tyhjään pilttuuseen, mutta sitten senkin omistaja saapui. Lopulta saimme tiedon että E laiturissa on tilaa, mutta poistuessamme tuuli painoi meitä ensimmäisen laiturin pään omistajan alusta kohti ja jouduimme miesvoimin työntämään itsemme irti. Onneksi yhteisvoimin se onnistui.

Ateria auringon paisteessa ja sitten tutkimaan vanhaa kaupunkia, joka osoittautui kauttaaltaan 1922 rakennetuksi: ilmeisesti vanhan mallin mukaan ensimmäisen maailmansodan jälkeen.

Su 13.05.2012 Nieuwpoort (12:00) – Oostende (18:00).

Ei varsinaista herätystä, mutta aamiaisen tuoksut saivat miehistön jossain vaiheessa kannelle. Aurinko paistoi, eikä tuulta ollut kovin paljoa.

Kun puolen päivän aikoihin lähdimme, yllättäen moni muukin satamassa päätti lähteä. Nieuwpoortin kanavassa asensimme reivit purjeeseen ja nostimme ison. Fokka vedettiin auki heti möljän pään jälkeen.

Alussa tuuli oli kohtuullista. Suuntasimme Oostendeä kohti pitkin rantasyvännettä. Osoittautui, että syvänteessä oli koko päivän 1-1.5 kn vastavirta (siis koillisesta lounaaseen). Tämmöistä emme olleet ennakoineet, koska kuvittelimme vuorovesivirran menevän juuri päinvastaiseen suuntaan. Muut samaan aikaan lähteneet veneet suuntasivatkin kauemmaksi merelle. Ilmeisesti tiesivät rannassa olevasta akanvirrasta.

Lillimme hissukseen kohti määränpäätä, teimme reivausharjoituksia ja söimme. Pari mailia ennen Oostenden möljää päätimme laittaa koneen päälle, että pääsisimme perille ajoissa – olihan vielä päästävä julkisilla Vlissingeniin hakemaan auto. Oostenden KNSYC ilmoitti, että emme sovi heidän satamaan, koska he odottivat regattaa saapuvaksi – ilmeisesti niitä samoja, jotka lähtivät meidän kanssamme Niewpoortista, mutta menivät ulkokautta. KOYC ei vastannut puhelimeen, joten päädyimme lopulta Mercator Haveniin ihan kaupungin keskustassa. Sinne mentiin sulun ja parin nostosillan kautta.

Näkymää Oostendesta

Oostendessä kävi ilmi että lähin bensalaituri olisi ollut Nieuwpoortissa.

Mainokset
Kategoria(t): Muu miehistö, Purjehdus Avainsana(t): . Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s