16.6. Stellendam – Den Haag

Sampo, Petri, Niina, Laura ja Josefina

Lähtö Stellendamista tapahtui hyvissä ajoin vaikka edellisillan väsymys yhä painoi. Ennuste kertoi, että päivän kuluessa tuuli tulee yhä vain nousemaan, joten siksi lähdimme heti herättyä. Jouduimme odottamaan puolisen tuntia sulun aukeamista. Petri ohjasi sulkuun, mutta kylkikiinnittyminen ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan ja vene kääntyi lopulta poikittain tuulen takia. Sampo otti ruorin ulos ajettaessa ja peruutti meidät ulkosatamaan. Tuuli oli myötäinen ja purjehdimme koko matkan Den Haagiin.

Soittelin Juhalle marinasta ja he polkaisivat fillareilla paikalle nopeasti. Nautimme veneellä ensin hieman virvokkeita ja sitten suuntasimme japanilaiseen Okaan syömään. Ruoka oli mahtavaa, mutta palvelu tökki ja ilta menikin aika pitkäksi. Lähdimme Petrin kanssa edeltä veneelle nukkumaan ja muut jatkoivat vielä kaupungilla kävellen ja baarissa muutaman tunnin.

20120618-154523.jpg

20120618-154532.jpg

20120618-154545.jpg

20120618-154602.jpg

Mainokset
Kategoria(t): Purjehdus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s