21.6. Den Helder – Terschelling

Petri, Niina, Sampo, Laura, Josefina

Den Helder N52°56.8 E004°46.7
Terschelling N53°21.9 E005°13.5
44 mpk, 8 h

Vuorovesien takia herätys oli Sampon toimesta poikkeuksellisesti jo puoli seitsemältä ja liikkeelle päästiin viisi yli seitsemän. Moottoroimme ensimmäiselle maantiesillalle n. 100 metrin päähän ainoastaan huomataksemme että se oli sulkeutunut klo. 7.10 aamuruuhkan takia. Yritimme ruikuttaa avausta radiolla, mutta koska se ei onnistunut, kiinnityimme laiturin päähän aamiaiselle. Samassa pysähdyksessä ehdimme myös asentaa rulla-genoan paikoilleen. Silta avautui vihdoin ja sulustakin pääsimme läpi samantien merelle. Nostimme purjeet satama-altaassa tankkereita ja jäänmurtajia väistellen ja lopulta pääsimme ulos kohti Friisien saaria.

Sivumyötäisellä vauhtimme oli kuudesta seitsemään solmua ja saimme odotteluun hukatun tunnin lähes kurottua umpeen. Meno oli mukavaa ja melko tasaista, aallokkoakaan ei ollut häiritsevästi. Hylje kävi taas kurkistamassa menoamme pienen matkan päästä ja sukeltaessaan läpsäytti meille eväänsä kuin tervehtiäkseen. Josefina teki meille lounaaksi voileipiä ja vuorotellen otimme torkkuja kannella tai salongin sohvilla. Saavuimme Terschellingin eteläpuolella olevalle matalikolle aikataulussa korkean veden aikaan ja puikkelehdimme porteista läpi tähystäen hiekkasärkkiä. Laskimme purjeet ennen sataman aallonmurtajien sisäänajoa ja tällä kertaa rulla toimi moitteettomasti, vaikka raskas se edelleen on pyörittää.

Katselimme saapuessamme satamaa ja teltoista ja konserttilavoista päätellen menossa olivat jonkinlaiset festivaalit. Satama pursuili monimastoisia perinneveneitä sekä normaaleja purje- ja moottoriveneitä. Satamamestari neuvoi meitä kaiuttimien kautta etsimään paikkaa viimeisestä laiturista. Veneitä oli kylkikyljessä ja monta peräkkäin. Löysimme onneksi paikan Centurion 41:sen vierestä, joka oli jo kylkikiinnityksellä jonkinlaiseen rautaveneeseen.

Kaivoimme paremmat vaatteet ja silmiin hieman väriä, ja lähdimme kaupungille. Ruokapaikka löytyi läheltä majakkaa ja pitsat ja pastat katosivat parempiin suihin. Ennen jälkiruokapannukakkuja kävimme hieman katselemassa kauppoja ennen niiden sulkemisaikaa. Ruuan jälkeen hajaannuimme kukin mielenkiintomme mukaan, Petri palasi veneelle, minä ja Josefina kävelimme rannan harjanteen päähän ja takaisin ja kävimme katsomassa festarialuetta ja Sampo ja Laura lähtivät pyöräretkelle saaren ympäri.

Perjantaiksi on luvassa kovaa tuulta, pahimmillaan 25 solmua eli 12 m/s. Päivästä tulee pitkä ja uuvuttava, mutta hätää ei ole kun suunnittelemme ja valmistelemme reitin kunnolla. Saaristo on täällä uskomattoman hienoa, joten olisi sääli jättää välistä yhtäkään kohdetta. Lisäksi sunnuntai lähenee uhkaavasti ja Delfziljiin olisi päästävä, jotta Josefina ja Laura pääsevät kotiin.

Ajattelimme juhlistaa juhannusta täällä kaukana Suomesta tanssimalla juhannustanssit kannella ja, jos löydämme, syömällä silliä ja uusia perunoita. Hyvää juhannusta kaikille!

Advertisements
Kategoria(t): Purjehdus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s