1.7. Hvide Sande – Thyborön

Petri, Sampo, Niina

Hvide Sande N56°00.1 E008°07.4
Thyborön N56°42.4 E008°13.3
47 mpk, 6 h 30 min

Hvide Sandessa olimme kiinnittyneet tanskalaisen veneen kylkeen ja kyselimme illalla heidän lähtöaikeistaan. He sanoivat lähtevänsä aikaisin, koska Thyborönin sisäänajo pitäisi ajoittaa melko tarkasti vuorovesivirtausten takia. Heräsimme siis kuudelta irrottautumaan ja päästämään heidät laiturista. Kaikki sujui mallikkaasti, kunnes Petri siirsi yhden fenderin paikkaa ja kiinnitti sen ilmeisesti huonosti. Fenderi tipahti mereen eikä keksi ollut tarpeeksi nopeasti käsillä. Fenderi ajelehti kalastuslaituria kohden ja päättelimme, että voisimme yrittää sen noukkimista sieltä, kunhan aallon työntäisivät sen laituriin saakka. Yksi tanskalaisista veneilijöistä kuitenkin huomasi ongelmamme ja kävi todella ystävällisesti poimimassa sen talteen ja peruutti niin lähelle, että saimme sen veneeseen. Toivotimme heille hyvät matkat ja totesimme tapaavamme uudestaan illalla.

Kun vene oli taas tukevasti kiinni laiturissa menimme vielä aamunokosille. Kauppa ei aukeaisi ennen yhdeksää, joten kiirettä ei ollut. Unet vähän venähtivät ja pääsimme ostoksille vasta kymmenen aikoihin. Kannoimme isot kasat ruokaa ja vettä kaupalta Sampon polkupyörän hyvällä avustuksella.

Tuuli oli alkanut nousta, joten suunnittelimme laiturista lähdön normaalia tarkemmin. Köysien ollessa kunnossa lähdimme vauhdilla ja kaikki meni mainiosti. Samaan aikaan saksalainen yksinpurjehtija saapui laituriin ja huiskautti meille terveiset. Hän siirtyi kalastuslaiturista pois parempaan paikkaan, mutta ei vaikuttanut tarvitsevan apua.

Keli oli selvästi koventunut ja pitkään jatkunut lounaistuuli oli jo kasannut isoja aaltoja merelle. Ne onneksi helpottivat vähän kun pääsimme riittävän ulos ja syvään veteen. Iso nostettiin ykkösreivissä, mutta puolen tunnin kuluttua takaliikin reiviköysi sanoi sopimuksensa irti ja katkesi. Pohdimme jatkaako kakkosreivissä vai ottaa koko purje auki ja päädyimme jälkimmäiseen ratkaisuun. Vauhti oli mukavaa, mutta ykkösreivi olisi ottanut pahimman kallistuksen pois. Jatkoimme näin kuitenkin perille saakka.

Thyborönin sisäänajosta varoiteltiin netissä sekä satamakirjassa, ja laskimme että olisimme paikalla melko sopivaan aikaan, emme pahimmassa virrassa mutta emme täydellisimmällä hetkellä myöskään. Päätimme käydä kurkistamassa sisäveden aukkoa ja päättävämme sitten tarkemmin jatkosta. Vaihtoehtona oli purjehtia ympyrää merellä pari tuntia jos aallokko näyttäisi virran takia pahalta. Laskimme purjeet ulkona ja jatkoimme koneella aallonmurtajia kohden. Mitään ongelmaa ei näkynyt missään ja jatkoimme sisään saakka. Sataman suullakaan ei näkynyt virtoja tai aaltoja ja pääsimme siitä sisään helposti. Vierasvenesatamassa oli runsaasti tilaa ja saimme veneen navakasta sivutuulesta huolimatta laituriin turvallisesti. Meidät toivotettiin heti tervetulleiksi tanskalaisten tuttujen toimesta.

Satama näytti mukavalta ja suihkutkin toimivat hyvin, joten päätimme jäädä lepopäiväksi tänne. Kokkasimme veneen uunilla mehevän kokonaisen kanan, ja kaasu loppui juuri kun olimme saaneet sen kypsäksi. Kaasun hankinta pistettiin heti seuraavan päivän ostoslistalle. Skoolasimme yhdessä Pohjanmeren kesytykselle ja vuorovesien loppumiselle.

Kameran temppuillessa visuaaliset muistot ovat tallennettuina ainoastaan matkustajien mieliin.

Kategoria(t): Purjehdus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s