23.7. Mõntu – Roomassaari

Petri, Sampo, Pia, Reija

Saimme miehistöömme lisäystä Mõntustä Sampon sukulaisista Roomassaaren-legille ja Kuressaaressa matkaan oli tulossa Heikki.

Lähdettiin vähän puolen päivän jälkeen ja arvioitiin matka-ajaksi karkeasti 5 tuntia. Tuuli oli kuitenkin aika paljon arvioitua kovempi. Jo satamassa huomattiin, että aika hilpakkaa oli luvassa. Uudella gastilla ei ollut aikaisempaa purjehduskokemusta, joten se oli aivan tuurista kiinni tulisiko esiintymään merisairautta vai ei, nyt siihen oli joka tapauksessa loistava tilaisuus tutustua.

Päästyämme ulos, venen tuulimittari näytti jatkuvasti noin 26-28 solmua eli 13 – 14 m/s (puuskissa 32 – 34 kn, 16 – 17 m/s) ja alkusähinöiden jälkeen gastilla oli hieman kuuma. Sehän, että tulee kuuma, lisää riskiä tulla merisairaaksi. Tuuli nousi kuitenkin noin 16 m/s ja puuskissa 18 m/s. Sieltähän se merisairaus alkoi hieman tulla, vaikka urheasti vastaan taisteltiinkin. Lopulta Pia sai olon kääntymään paremmaksi ja pystyi käymään jopa kannen alla tulematta kipeäksi, kun Reija joutui hieman ruokkimaan kaloja. Yllättävän hyvin merisairastelusta huolimatta Reija pysyi toimintakuntoisena.

Roomassaaren kahvila oli tervetullut lepopaikka raskaan purjehduskokemuksen jälkeen gastillemme.

Tietenkin matka meni huomattavasti odotettua vauhdikkaammin. Ajatellun 6 solmun sijaan liikuimme koko matkan 8-9 solmua, joten paikalla oltiin vajaassa neljässä tunnissa. Ajateltiin, että voidaanhan me pyöriä tuossa edustalla vielä ylimääräinen tunti, mutta gasti ei tavattomasti vastustanut ajatusta, että rantauduttaisiin.

Petri oli rantautumisvuorossa ja säätämiseksihän se meni. Tehtiin kaikkiaan kolme kunniakierrosta, ennen kuin vihdoin päästiin pilttuuseen, joka vielä oltiin valittu vastoin satamakapteenin ensimmäistä ehdotusta niin, että se oli tyhjä kaksoispilttuu (riskien minimointia). Toki satamakapteeni tähän suostui, kun ajettiin vaan läheltä ohi ja sanottiin, että ei ruveta tässä kelissä laittamaan mihinkään tiukkaan koloon, jota satamakapteeni oli suositellut.

Meidän jälkeen tulevalle ruotsalaisveneelle yritettiin tarjota samaa koloa ja ne päättyivät pienemmällä veneellä lopulta bensalaituriin kylkikiinitykseen, että ei se kolo kovin hyvin kaupaksi mennyt. Lopulta yksi vielä jälkeenpäin tullut ruotsalainen sai siihen veneen laitettua, mutta otti se niiltäkin monia yrityskertoja. Tässähän pitää koko ajan muistaa, että meillä ei keulapotkuria ja vene on meille kuitenkin kohtuullisen uusi eli kovin paljoa ei rantautumisia tällä ole takana.

No se rantautumisista. Keli oli siis objektiivisesti ajatellen aika kova. Aallokko tosin oli huomattavasti Pohjanmerta vaisumpi. Perhepurjehtijalle tai pienemmälle veneelle eittämättä liian kova, mutta kyllä se nyt meni. Toivottavasti ensikertalaiset kuitenkin viihtyivät. Meistä oli ainakin mukava saada vieraita veneeseen.

Heikin saapuminen meni vähän säätämiseksi. Tallinnasta lento Kuretssaareen on varsin halpa, joten se kannatti ehdottomasti mennä lentämällä. Yli vaan katamariinilla ja lentämällä paikalle… tai niinhän me luultiin. Lentolippukin oli jo ostettuna. Linda Lines päätti kuitenkin sään takia jättää keikan ajamatta (mikä ihmeen sää?). No lopulta Heikki lähti tulemaan Tallinkilla, joka liikennöi, mutta hitaasti. Lento siis menetettiin ja juuri seuraavana aamulla ei ollut tulossa toista lentoa. Onneksi saatiin selville, että Tallinnasta tulee bussi, joka on perillä Kuressaaressa kello 1:30.

Mentiin Sampon kanssa Veskiin (vanha mylly) syömään ja tarjoilija selvitti meille kaiken tämän. Tilasipa meille vielä taksinkin. Taksi oli yrmy mies. Kysyttiin hintaa etukäteen Roomassaareen ja vastaukseksi tuli, että mittari näyttää. No mittari näytti 7,50€, mutta Petri alkoi taas säätämään. Kysyi yrmyltä mieheltä oliko tämä töissä, kun viimeinen bussi Tallinnasta oli tulossa. Mies vastasi epäillen, että oli töissä. Petri tarjosi miehelle kymmppiä ja sanoi, että se on tasaraha tästä matkasta ja että jos hakee Heikin yöllä ja tuo tänne niin tässä on toinen kymppi siitä. Mies lupasi hoitaa homman ja antoi kojelaudalta taksifirman käyntikortin, johon oli valmiiksi käsin lisännyt oman nimensä ja puhelinnumeronsa ulkomaan suuntanumeroineen. Petrin motto on, että aina silloin tällöin saattaa kannattaa luottaa ihmiseen, jos taloudellinen riski ei ole liian suuri. Tässä nämä ehdot täyttyivät. (Niin mainittakoon, että Heikki oli maininnut käteisen olevan vähissä.)

Kauniiksi lopuksi todettakoon, että kaikki meni juuri niinkuin oli suunniteltu. Taksi oli tullut ja kyydinnyt Heikin rantaan.