24.7. – 25.7. Roomassaari – Skåldö (levangin aika)

Petri, Sampo, Heikki

Arvatahan saattaa, että jos yksi uusi miehistön jäsen tulee kahdelta yöllä, niin seuraavana aamuna herätys ei ole kukonlaulun aikaan, eikä edes lokin rääkymisen aikoihin. Herättiin kaikki jokseenkin yhtäaikaa noin puoli yhdentoista kieppeillä. Mietittiin, että josko sitä jotain aamupalaa. Päätettiin säästää aikaa ja mennä rantakahvilaan aamiaiselle. Säästää aikaa… ja PAH! Ei muistettu edes edellisestä illasta, että Virossa ravintolan palvelu on ystävällistä, mutta hidasta. Jopa juomia saa odottaa viisitoista minuuttia. Heikki tarvitsisi välttämättä paikallisen puhelimen sim-kortin jotain mahdollisia työhälytyksiä varten. Äkkiä pihaan ajoi taksi tuomaan jotain ihmisiä. Heikki singahti pihalle kuin hauki kaislikosta ja nappasi taksin kiinni. Nopeasti vain kaupunkiin R-kioskille sim-korttia hankkimaan ja takaisin. No arvata saattaa, että olimme tehneet tilauksen noin 10 minuuttia ennen Heikin lähtöä ja hän ehti takaisin suurinpiirtein yhtäaikaa, kun ruoka tuotiin pöytään.

Täytyy kyllä sanoa, että me suomalaiset olemme aika paljon Virosta pilanneet. Liian monet suomalaiset yritykset ovat laajentaneet tänne, eikä tämä tunnu enää samalta – ei oikein tunnu että ollaan edes ulkomailla, kun mennään R-kioskille, K-rautaan, S-markettiin, Stockmannille jne. Huvittavaa on, että legendaarisen huono rautakauppalvelu on huonoa myös virolaisessa K-raudassa. Myymälässä oli kolme myyjää, joista kaksi juoksi karkuun, kun heiltä yritti kysyä jotain ja kolmas sanoi ”ei ole” ennen kuin ehti edes selittää, mitä tarvitaan ja käveli pois. Ei ole suomalaiset virolaisten rautakauppamyyjien suosiossa, vai olikohan tänään tullut laitettua päähän poikkeuksellisen ruma naamari.

No kuten arvata saattaa, meidän nopea aamupala venyikin sitten pitkäksi ja itse asiassa loppujen lopuksi me päädyttiin tilaamaan lounaslistalta. Lähtemään päästiin vasta puoli kaksitoista ja tuuli ei ollut vieläkään mikään leuto. Tuuli suoraan sivulta, mutta meillähän oli koko karsina, joten hilattiin vene köysillä karsinan tuulenpuoleiseen laitaaan. (Petri oli kuskina) Sitten yhtäaikaa vedettiin pakki täysille ja päästettiin kaikki köydet irti. Onneksi mikän köysi ei jäänyt jumiin, koska siinä olisi kyllä tullut pahaa jälkeä. Kleopatra lähti kuin ammuttu. Vesi vaan kohisi, kun potkuri möyri vettä ja perä kääntyi vasten tuulta. Sitten jarrutus ja Kleopatra liukui majesteetillisesti satama-altaaseen. Siinä tehtiin kolme hidasta kierosta, joiden aikana köydet ja lepuuttajat siivottiin pois.

Tämän jälkeen siirryttiin ulompaan satama-altaaseen ja tehtiin siellä niinikään pari kierrosta. Täysin aallottomassa satama-altaassa oli kiva nostaa purjeet. Iso vedetiin alkun kakkosreiviin ja genua samoin. Pian kuitenkin huomattiin, että tuuli oli suurenosan matkaa aivan myötäinen, joten sehän on spinnun paikka…. Tuuli oli helittänyt sellaiseen 6-8 m/s. Spinnua piti ulkoiluttaa senkin vuoksi, että se saattoi edelisestä uimareissusta olla vielä hieman kostea ja homehtumisvaara oli ilmeinen.

Spinnu saatiin ylös, mutta tuuli oli hieman liian myötäinen aika ajoin ja oli vaikea päättää kummalla puolella spinnu on ja kummalla iso. Aallot ottivat vauhdin aika ajoin pois ja iso heilahti painovoimasta keskelle. Kun tuuli taas tarttui siihen, niin se rämähti, vaikka aika usein Heikki sai rämähdystä vaimennettua ottamalla skuutista kiinni.

Lopulta tuli rämähdys, joka oli liikaa levankivaunulle, joka oli vähitellen vain saanut tarpeekseen. Käytänössä koko vaunu meni säpäleiksi. Skuutin pylpyrän kiinnityspiste oli vääntynyt tohjoksi ja levankivaunuun kiinnitetyt pylpyrät vain sinkoilivat, vaikka siis se viimeinen rämähdys ei edes ollut mikään kova.

Siirettävää skuuttauspistettä ei välttämättä tarvita, aika hyvin pärjää vaikka skuuttaa aina vaan keskeltä. Väliaikaisesti ennen vaunun korjaamista sidottiin skuuttipylpyrä köydellä kiinni levankikiskoon. Sitten köysi taas teipattiin kiinni levenkikiskoon, jotta se ei liukuisi sivusuunnassa. Hyvinhän se meni. Korjauksen ajaksi iso otettiin alas eli päätettiin mennä pelkällä spinnulla.

Ison alasottaminen hieman arvelutti. Sillä hetkellä tuulta oli myötäisestä noin 10 m/s. Vastaiseen ei voitu spinnun takia ottaa. Käsin sitten jippailtiin puomia ja Petri veti mastolla purjetta alas, niin sehän tuli yllättävän helposti. Jokaisessa jiippauksessa se putosi useita metrejä ja kolmen jiipauksen jälkeen purje oli puomilla. Matkaa siis jatkettin pelkän spinnun voimin, joka tosin teki veneestä hieman epästabiilin eli välillä vene niiasi hyvin syvään aallokossa ja vauhti ei pysynyt samalla tavalla tasaisena kuin ison kanssa.

Lopulta kun korjaus oli saatu tehtyä, päätettiin, että kun suuntamme kääntyy tuulelle vastaisemmaksi, niin siinä vaiheessa otetaan spinnu alas, nostetaan iso ja otetaan genua käyttöön. Spinnun lasku vähän jännitti, eikä syyttä. Tälläkään kertaa emme osanneet antaa Sampolle oikeasta köydestä riittävästi löysää ja spinnun helma pääsi kastumaan. Onneksi ei sen vakavampaa JA lopuksi on mainittava, että kaiken kaikkiaan oli ilahduttava todeta, että mitään repeämiä ei spinnussa ollut.

Spinnun laskun jälkeen alkoi rännin purjehtiminen Saarenmaan ja manteren välistä. Yöksi piti jäädä Muhun tienoille, mutta sataman syvyystiedot olivat puutteelliset ja juuri, kun olisimme olleet kohdalla, niin oli taas vuorokauden pimein hetki. Nopea galluppi ja päätettiin taas vetää tuplapäivä. Petri ja Heikki jäivät suunnitelemaan ja plottaamaan reitin Simradiin. Sampo meni nukkumaan.

Ensimmäiseen vahtiin jäi Petri. Päätettiin, että tehdään ensin 4,5 tunnnin vahti, sitten 3,5 tunnin ja lopuksi olisi päivävahti, joka jäi Sampolle. Heikki heräisi 4:30 eli tätä kirjoitettaessa siihen on noin puoli tuntia.

Vahdit menivät oikein hyvin. Heikki tosin ei osannut mennä oikein oman vahtinsa jälkeen nukkumaan ja toisaalta ei ollut omalla lepovuorollaankaan oikein saanut levättyä.

Kaikesta huolimatta perille siis saavuttiin arvioitua aikataulua huomattavasti etuajassa. Skåldölle oli ilmoitettu tulosta torstaina ja nyt rupesimme jo keskiviikkona puolelta päivin olemaan perillä. Tulo tähän mökkirantaan on aina ollut melkoisen jännittävää, kiviä ja matalikkoja ei ole dokumentoitu kartoissa, ne pitää vaan tietää… ja jos muisti on mitä on, niin milläs sitä vuoden takaista rantautumisohjetta enää muistamaan, kun ei ole sitä mihinkään ylös kirjoittanut (fiksua).

Sen verran oli mieleen jäänyt, että kivet vältettiin, mutta hiekkarantaan tietenkin jäätiin kiinni. Onneksi tästä oli kokemusta Tanskan ja Hollannin vesiltä aivan riittävästi, joten osattiin toimia ihan hyvin: ruori ääriasentoon ja täydellä voimalla eteenpäin. Tällöin Kleopatra pyörähtää hitaasti kölinsä varassa ympäri ja voidaan lähteä puskemaan takaisin tulosuuntaan. Tälläkin kertaa päästiin pois matalasta tällä konstilla. Täysi vauhti paikilla kun ei tuottanut mitään tulosta.

Perillä todettiin, että laituri oli vielä talviteloilla, joten rantaan tultiin hakemaan soutuveneellä. Kyllähän kolme (reipasta) miestä on aina laiturinlaskutalkoisiin tervetulleita. Laituri oli valmiiksi tukkien päällä, joiden päällä se rullasi varsin helposti mereen. Kun laituri oli saatu mereen, niin sitten takaisin Kleopatraan ja suunnittelemaan rantautumista. Päätettiin, että koska laituri on todella lähelllä vesirajaa, niin ainoa järkevä tapa tulla laituriin on perä edellä. Laiturin päässä mittasimme 150 cm ja tiedossa on, että peräsin on 180 cm syvyydessä. Pidettiin peukkuja, että ranta syvenee riittävän nopeasti. Käytiin tiputtamassa keula-ankkuri (16 kg Delta), jossa on 50 meriä ketjua perässä, josta noin 5 metriä ketjua jäi laatikoon, joten eiköhän vene pysy tuolla. Ankkurivinssiäkin kokeiltiin nyt ensimmäistä kertaa ja hyvin toimi. Vinssin ohjausmekanismi on vielä hieman kehitteillä. Ensimmäinen kytkilaatikko täyttyi merivedellä ja oli mennyt oikariin. Nyt ei ole laatikkoa, vaan vain piuhojen päät, jotka pitää yhdistää.

Loppujen lopuksi rantautuminen onnistui hienosti. Veneen ja laiturin väliin jätettiin hyppytilaa noin 60 cm sen jälkeen, kun uimataso oli alhaalla. Yöksi uimataso nostettiin ylös, jolloin etäisyys kasvoi noin metriin. Yöksi vene jäi tyhjäksi. Petri lähti Tammisaaresta Helsinkiin viemään Sampoa ja Heikkiä, sekä hakeman levankiin varaosia. Täytyy kyllä kiittää Prosailoria palvelusta. Kaverit todella paneutuivat tähän levankiasiaan ja selvittivät, että mitä varaosia tarvitaan. Ei ole venetarvikeliike mikään rautakauppa. Ei tosin Harkenin alumiiniprofiilikaan mitään ihan ilmaista ole, mutta yllättävän halpaa. Jos pieni muovinen bloki maksaa jo 25€, niin luulisi että tommosesta paksusta aluuminiprofiilista joutuu maksamaan aivan tolkuttoman kasan rahaa. Levankivaunu ja profiili olivat kuitenkin vain noin puolet tonnista, johon olin varautunut.

Kleopatra vihdoin Suomessa. Skåldöllä korjattiin levanki.

Mainokset
Kategoria(t): Purjehdus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s