Petri, Niina, Heikki
Niina ja Heikki tulivat kolmen maissa Skåldölle tuoden mukanaan levankivaunun. Edellisenä päivänä levanki oli laitettu valmiiksi asemiin, joten kun levankivaunu saatiin pujotettua kiskoon, vene oli taas täydessä purjehdusiskussa. Olisihan sitä toki pystynyt purjehtimaan sillä viritykselä, jolla se oli korjattu, mutta kivempi tunne on, kun kaikki on silleen kun pitää.
Tässä veneessä levangin vaihto oli tehty erittäin helpoksi. Levankivaunua pitäviin pultteihin pääsi käsiksi suorastaan naurettavan helposti takahyttien katossa olevien huoltoluukkujen kautta. Jos tätä vertaa esimerkiksi siihen, miten vaikeaa on vaihtaa esimerkiksi takakulkuvalo, niin epäsuhta on melkoinen. Vajaa tunti meni siinä, kun levanki oli paikoillaan ja siitäkin suurin osa tuhrautui siihen, kun yritti saada muttereita menemään rautasahalla katkaistujen pulttien päälle. Ei meinannut millään mennä oikein kierteille, vaikka olin edellisenä päivänä jenkapakalla kierteitä hieman kouluttanut. (Sen verran täytyy todeta, että on tuo jenkaussarja ihan hyödyllinen työkalu veneessä.)
Eli takaisin asiaan. Lähtemään päästiin kuuden maissa ihanien vadelmakakkujen ja aterioiden jälkeen. Nyt tällä kertaa oltiin kaukaa sen verran viisaita, että Niina oli tulostanut suurennoksen kartasta, jossa näkyi sisäänajo ja siihen pyydettiin Perttiä merkkaamaan suositeltu sisäänajo. Nyt kun tämä on tehty, niin pitää laminoida tämä ”erikoiskortti” ja muutama kopio siitä, sekä laittaa kortti talteen sekä Kleopatraan että Elenaan.
Tarkoitus oli päästä kerhon (Meritie) saareen Beijerholmille. Ongelma oli kuitenkin siinä, että saaren säännöissä ei katsastamattomalla veneellä sinne saisi tulla. Tilanne on Kleopatran kohdalla kuitenkin vähän toinen, koska vene ei ole katsastamaton siksi, että olisimme piittaamatomia, vaan siksi, että vene on tulossa suoraan ulkomailta. Olin aivan varma, että asia saadaan järjestymään. Soitin sekä kerhon kommodorille että saari-isäntä Stigulle ja sovimme asian. Stigu on seuran aktiivisimpia katsastajia ja hän hoitaa Kleopatran katsastuksen saaressa. Kyllä tämä Meritie on loistoseura!
Vajaa puoli tuntia ajettiin konella, kun miehistö alkoi olemaan sitä mieltä, että purjeveneellä tulisi liikkua purjein, ei sitä mastoa kannata ihan turhan päiten veneessä kantaa, jos sitä ei käytä. Ymmärsin yskän, mutta totesin, että jos nyt kuitenkin mentäisiin lossista ohi, ennenkuin jäädään lillumaan paikoilleen. Kello 18:40 sammutimme koneen ja nostimme purjeet. Siihen loppui vauhti. Toiveikkaana Heikki tähysti eteenpäin ja näki veden selvästi väreilevän. Siellä oli tuulta.
Sinniteltiin puolisen tuntia ja lopulta tuli kuin tulikin tuulta. Alkuun aivan ohuena henkäyksenä, mutta koska Kleopatra purjehtii niin hyvin, niin aivan kevytkin tuuli kuljetti venettä kuitenkin noin kolmea solmua. Pian tuuli himpun verran vielä voimistui ja päästiin jo ihan normaalia matkavauhtia, vaikka muistini mukaan ihan seitsemään solmuun ei päästy.
Kymmenen maissa illalla tultiin satamaan. Ainoastaan sisäänajo satamaan tehtiin konella. Taas olin liian pessimistinen. Tottahan se on, että jos tuulta ei odottele, vaan ajaa vaan koneella, niin koneella ajaessa ei kyllä edes tuulta huomaa, ennekuin tuuli on jo kohtuullisen kova. Paras purjehdus tai ainakin hyvin miellyttävä purjehdus, jossa aivan kevyellä tuulella voidaan nauttia siitä, kun vene liukuu lähes äänettömästi veden halki, jää kokematta.
Stigu ja Sirpa oli laiturilla ottamassa vastaan ja kutsuttiin ne veneeseen. Ilta meni rattoisasti jutustellen ja veneen eri ominaisuuksia puntaroiden. Seuraavaksi päiväksi sovittiin katsastusaika. Illan lopuksi käytiin vielä saunassa ja grillailtiin makkaraa. Ah tätä elämää, voisiko mikään olla enää paremmin? Perkeleen hyttyset … rikkoivat tämänkin idyllin. Kerättiin kimpsut ja kampsut grillikatokselta ja vetäydyttiin veneeseen nukkumaan. Jonkinlaiset hyttysverkot pitää kehittää veneeseen ja muutenkin tiivistää sitä myös hyttysiä vastaan. Saatanan verenimijät!
merimarsu
Merimursu
luuvartti 