Pikakertaus edelliseen kesään osa 1

Blogihiljaisuus on aina vaan jatkunut hyvistä ajatuksista ja yrityksistä huolimatta. Elämä on vaan tuntunut liian kiireiseltä kirjoittamiseen pikkuneidin kanssa. Tässä kuitenkin hieman viime kesästä, jos vaikka tänä kesänä saisin hiukan petrattua.

Kleopatra saatiin vihdoin ja viimein vesille heinäkuussa lukuisien ongelmien jälkeen. Purjehtimaan päästiin viikolla 28 ja suunnitelmien mukaan etenimme hitaasti. Suomenojalta seilasimme ensin Porkkala Mariniin ja sieltä Bärosundiin vaihtamaan miehistöä. Alkuperäinen tarkoitus oli tehdä gastinvaihto Inkoossa, mutta merikortteja tutkittuamme huomasimme, että sinne ei 2 metrin syväyksellä olekaan asiaa. Koska tarkempaa kokemusta ei kellään väylästä ollut, päätimme muuttaa suunnitelmaa varmuuden vuoksi. Vietimme siis yön Bärosundissa, josta jatkoimme venekerhon saareen lähistölle. Koska säätiedotus lupasi kovenevaa tuulta, lähdimme jo yhden yön jälkeen kohti Tammisaarta ja sieltä vauhdilla Hankoon. Hangossa vietimmekin neljä yötä sekä vaihdoimme taas osan miehistöstä. Lopulta tuuli hieman laantui ja sen suunta muuttui sopivammaksi, jotta pääsimme eteenpäin Kasnäsiin.

Kansainvälistä meininkiä Hangossa

Kauniilla säällä ja isommalla miehistöllä lapsen kanssa purjehtiminen tuntui ihan mukavalta, mutta heti kun tuulet kovenivat, ei homma enää oikein maistunut. Vauva ei viihtynyt topattuna ulkona tuulessa paikoillaan, joten hänen kanssaan piti viettää aikaa sisätiloissa. Itse tulen melko helposti pahoinvoivaksi sisällä, joten jos miehistössä ei ollut sopivaa lapsenvahtia, matkanteko ei ollut kovin mukavaa. Ja sisällä vauvan kannattelu kovasti kallistelevassa veneessä on sekin hankalaa.

Totesimme, että neiti O on nyt purjehtinut ensimmäiseksi matkakseen riittävästi, joten hankimme minulle ja hänelle kyydin Kasnäsistä kotiin ja miehet saivat jatkaa matkaa. He kävivät Rosalassa, mutta säiden edelleen huonontuessa (ja isän ikävöidessä) palasivat nopeasti Tammisaareen ja jättivät veneen tuttujen mökille odottelemaan seuraavaa reissua.

Lopputuloksena kahdeksan päivää purjehdusta nelikuisen vauvan kanssa Suomenojalta Kasnäsiin. Ei ihan huono aloitus!

Kategoria(t): Lapset veneessä, Purjehdus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

2 vastausta artikkeliin: Pikakertaus edelliseen kesään osa 1

  1. Kiva, että olette back blogimaailmassa! Ja kyllä täytyy hattua nostaa vauvan kanssa purjehdukselle, siitä se seiloriura urkenee.

    • merimarsu sanoo:

      Kiitos! Kiva huomata että ihan kaikki lukijat eivät ole kaikonneet hiljaisuuden aikana. Voi olla että tämä kesä osoittautuu liikkuvan taaperon kanssa vielä hankalammaksi, mutta aika näyttää.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s