27.7. Skåldö – Beijerholm

Petri, Niina, Heikki

Niina ja Heikki tulivat kolmen maissa Skåldölle tuoden mukanaan levankivaunun. Edellisenä päivänä levanki oli laitettu valmiiksi asemiin, joten kun levankivaunu saatiin pujotettua kiskoon, vene oli taas täydessä purjehdusiskussa. Olisihan sitä toki pystynyt purjehtimaan sillä viritykselä, jolla se oli korjattu, mutta kivempi tunne on, kun kaikki on silleen kun pitää.

Tässä veneessä levangin vaihto oli tehty erittäin helpoksi. Levankivaunua pitäviin pultteihin pääsi käsiksi suorastaan naurettavan helposti takahyttien katossa olevien huoltoluukkujen kautta. Jos tätä vertaa esimerkiksi siihen, miten vaikeaa on vaihtaa esimerkiksi takakulkuvalo, niin epäsuhta on melkoinen. Vajaa tunti meni siinä, kun levanki oli paikoillaan ja siitäkin suurin osa tuhrautui siihen, kun yritti saada muttereita menemään rautasahalla katkaistujen pulttien päälle. Ei meinannut millään mennä oikein kierteille, vaikka olin edellisenä päivänä jenkapakalla kierteitä hieman kouluttanut. (Sen verran täytyy todeta, että on tuo jenkaussarja ihan hyödyllinen työkalu veneessä.)

Eli takaisin asiaan. Lähtemään päästiin kuuden maissa ihanien vadelmakakkujen ja aterioiden jälkeen. Nyt tällä kertaa oltiin kaukaa sen verran viisaita, että Niina oli tulostanut suurennoksen kartasta, jossa näkyi sisäänajo ja siihen pyydettiin Perttiä merkkaamaan suositeltu sisäänajo. Nyt kun tämä on tehty, niin pitää laminoida tämä ”erikoiskortti” ja muutama kopio siitä, sekä laittaa kortti talteen sekä Kleopatraan että Elenaan.

Tarkoitus oli päästä kerhon (Meritie) saareen Beijerholmille. Ongelma oli kuitenkin siinä, että saaren säännöissä ei katsastamattomalla veneellä sinne saisi tulla. Tilanne on Kleopatran kohdalla kuitenkin vähän toinen, koska vene ei ole katsastamaton siksi, että olisimme piittaamatomia, vaan siksi, että vene on tulossa suoraan ulkomailta. Olin aivan varma, että asia saadaan järjestymään. Soitin sekä kerhon kommodorille että saari-isäntä Stigulle ja sovimme asian. Stigu on seuran aktiivisimpia katsastajia ja hän hoitaa Kleopatran katsastuksen saaressa. Kyllä tämä Meritie on loistoseura!

Vajaa puoli tuntia ajettiin konella, kun miehistö alkoi olemaan sitä mieltä, että purjeveneellä tulisi liikkua purjein, ei sitä mastoa kannata ihan turhan päiten veneessä kantaa, jos sitä ei käytä. Ymmärsin yskän, mutta totesin, että jos nyt kuitenkin mentäisiin lossista ohi, ennenkuin jäädään lillumaan paikoilleen. Kello 18:40 sammutimme koneen ja nostimme purjeet. Siihen loppui vauhti. Toiveikkaana Heikki tähysti eteenpäin ja näki veden selvästi väreilevän. Siellä oli tuulta.

Sinniteltiin puolisen tuntia ja lopulta tuli kuin tulikin tuulta. Alkuun aivan ohuena henkäyksenä, mutta koska Kleopatra purjehtii niin hyvin, niin aivan kevytkin tuuli kuljetti venettä kuitenkin noin kolmea solmua. Pian tuuli himpun verran vielä voimistui ja päästiin jo ihan normaalia matkavauhtia, vaikka muistini mukaan ihan seitsemään solmuun ei päästy.

Kymmenen maissa illalla tultiin satamaan. Ainoastaan sisäänajo satamaan tehtiin konella. Taas olin liian pessimistinen. Tottahan se on, että jos tuulta ei odottele, vaan ajaa vaan koneella, niin koneella ajaessa ei kyllä edes tuulta huomaa, ennekuin tuuli on jo kohtuullisen kova. Paras purjehdus tai ainakin hyvin miellyttävä purjehdus, jossa aivan kevyellä tuulella voidaan nauttia siitä, kun vene liukuu lähes äänettömästi veden halki, jää kokematta.

Stigu ja Sirpa oli laiturilla ottamassa vastaan ja kutsuttiin ne veneeseen. Ilta meni rattoisasti jutustellen ja veneen eri ominaisuuksia puntaroiden. Seuraavaksi päiväksi sovittiin katsastusaika. Illan lopuksi käytiin vielä saunassa ja grillailtiin makkaraa. Ah tätä elämää, voisiko mikään olla enää paremmin? Perkeleen hyttyset … rikkoivat tämänkin idyllin. Kerättiin kimpsut ja kampsut grillikatokselta ja vetäydyttiin veneeseen nukkumaan. Jonkinlaiset hyttysverkot pitää kehittää veneeseen ja muutenkin tiivistää sitä myös hyttysiä vastaan. Saatanan verenimijät!

26.7. – 27.7. Skåldö ja levanki

Kehitys kehittyy. Aikaisempi Harkenin levankivaunu oli sellainen, että kun levangin otti pois kiskolta, niin laakerikuulat tulivat ulos. Nyt vaunua on kehitetty niin, että kuulat pysyvät paikoilaan ja siksi profiiliin on tehty pieni muutos, jotta kuulat lukitseva lukituslanka mahtuu kulkemaan profiilissa. Vanhat päätyhelat ja vaunut sopivat siis uuteen profiiliin, mutta uudet päätyhelat ja vaunut eivät sovi vanhaan profiiliin.

Aluksi mitattiin profiili ja todettiin, että se on 160 cm pitkä, mutta että kummassakin päässä on hieman tyhjää levakiprfiili voisi olla aavistuksen verran pidempikin. Saatavana oli 150 cm profiili ja 180 cm profiili. Päätetiin, että tehdään siitä nyt sitten sopiva ja ostetaan 180 cm, joka sahataan oikeaan mittaan. Tarkkojen mittausten jälkeen todettiin, että profiilia voi pidentää maksimissaan 3,5 cm. Päätetiin ottaa varman päälle ja pidentää 2 cm. Nyt on kummallakin puolella vielä 0,75 mm toleranssia. Sahaus meni tavallisella rautasahalla, mutta kyllä sen sahauksen jälkeen tiesi, miksi tuo kisko oli niin painava, vaikka oli alumiinia. Ainevahvuus oli melkoinen ja vahvistavia väliseiniä oli useita. Hiki laiskan sahatessa!

Levangin päätyhelat oli kiinnitetty kiskoon siten, että hela laitettiin ensin kiskoon, joka esti helaa liikkumasta muuta kuin kiskon suuntaisesti. Tämän jälkeen kiskoon porattiin reikä oikeaaan kohtaan. Reikään ruuvattiin helassa oleva lukituspultin pää, joka oli jengoilla kiinni päätyhelassa. Paras tulos tulee tietenkin sillä, että profiiliin porattava reikä on mahdollsumman ahdas, jotta pultti ei hölsky reiässä. Kun aikaa oli ja työkalut ja haluttiin tehdä pedantisti, niin mehän jengattiin tuo reikä, joten se ei ainoastaan ollut melko tiukka, vaan tarkalleen oikean kokoinen, eikä taatusti lonksu.

Seuraavassa vaiheessa vaunu laitetaan kiskoon ja kisko ruuvataan paikoilleen. Tämä toimenpide joutuu nyt odottamaan yön yli, koska hankittu vaunu oli hieman vääränlainen ja se joudutaan vielä vaihtamaan (siksi sen kiskon kanssa olikin niin paljon aikaa).

…

24.7. – 25.7. Roomassaari – Skåldö (levangin aika)

Petri, Sampo, Heikki

Arvatahan saattaa, että jos yksi uusi miehistön jäsen tulee kahdelta yöllä, niin seuraavana aamuna herätys ei ole kukonlaulun aikaan, eikä edes lokin rääkymisen aikoihin. Herättiin kaikki jokseenkin yhtäaikaa noin puoli yhdentoista kieppeillä. Mietittiin, että josko sitä jotain aamupalaa. Päätettiin säästää aikaa ja mennä rantakahvilaan aamiaiselle. Säästää aikaa… ja PAH! Ei muistettu edes edellisestä illasta, että Virossa ravintolan palvelu on ystävällistä, mutta hidasta. Jopa juomia saa odottaa viisitoista minuuttia. Heikki tarvitsisi välttämättä paikallisen puhelimen sim-kortin jotain mahdollisia työhälytyksiä varten. Äkkiä pihaan ajoi taksi tuomaan jotain ihmisiä. Heikki singahti pihalle kuin hauki kaislikosta ja nappasi taksin kiinni. Nopeasti vain kaupunkiin R-kioskille sim-korttia hankkimaan ja takaisin. No arvata saattaa, että olimme tehneet tilauksen noin 10 minuuttia ennen Heikin lähtöä ja hän ehti takaisin suurinpiirtein yhtäaikaa, kun ruoka tuotiin pöytään.

Täytyy kyllä sanoa, että me suomalaiset olemme aika paljon Virosta pilanneet. Liian monet suomalaiset yritykset ovat laajentaneet tänne, eikä tämä tunnu enää samalta – ei oikein tunnu että ollaan edes ulkomailla, kun mennään R-kioskille, K-rautaan, S-markettiin, Stockmannille jne. Huvittavaa on, että legendaarisen huono rautakauppalvelu on huonoa myös virolaisessa K-raudassa. Myymälässä oli kolme myyjää, joista kaksi juoksi karkuun, kun heiltä yritti kysyä jotain ja kolmas sanoi ”ei ole” ennen kuin ehti edes selittää, mitä tarvitaan ja käveli pois. Ei ole suomalaiset virolaisten rautakauppamyyjien suosiossa, vai olikohan tänään tullut laitettua päähän poikkeuksellisen ruma naamari.

No kuten arvata saattaa, meidän nopea aamupala venyikin sitten pitkäksi ja itse asiassa loppujen lopuksi me päädyttiin tilaamaan lounaslistalta. Lähtemään päästiin vasta puoli kaksitoista ja tuuli ei ollut vieläkään mikään leuto. Tuuli suoraan sivulta, mutta meillähän oli koko karsina, joten hilattiin vene köysillä karsinan tuulenpuoleiseen laitaaan. (Petri oli kuskina) Sitten yhtäaikaa vedettiin pakki täysille ja päästettiin kaikki köydet irti. Onneksi mikän köysi ei jäänyt jumiin, koska siinä olisi kyllä tullut pahaa jälkeä. Kleopatra lähti kuin ammuttu. Vesi vaan kohisi, kun potkuri möyri vettä ja perä kääntyi vasten tuulta. Sitten jarrutus ja Kleopatra liukui majesteetillisesti satama-altaaseen. Siinä tehtiin kolme hidasta kierosta, joiden aikana köydet ja lepuuttajat siivottiin pois.

Tämän jälkeen siirryttiin ulompaan satama-altaaseen ja tehtiin siellä niinikään pari kierrosta. Täysin aallottomassa satama-altaassa oli kiva nostaa purjeet. Iso vedetiin alkun kakkosreiviin ja genua samoin. Pian kuitenkin huomattiin, että tuuli oli suurenosan matkaa aivan myötäinen, joten sehän on spinnun paikka…. Tuuli oli helittänyt sellaiseen 6-8 m/s. Spinnua piti ulkoiluttaa senkin vuoksi, että se saattoi edelisestä uimareissusta olla vielä hieman kostea ja homehtumisvaara oli ilmeinen.

Spinnu saatiin ylös, mutta tuuli oli hieman liian myötäinen aika ajoin ja oli vaikea päättää kummalla puolella spinnu on ja kummalla iso. Aallot ottivat vauhdin aika ajoin pois ja iso heilahti painovoimasta keskelle. Kun tuuli taas tarttui siihen, niin se rämähti, vaikka aika usein Heikki sai rämähdystä vaimennettua ottamalla skuutista kiinni.

Lopulta tuli rämähdys, joka oli liikaa levankivaunulle, joka oli vähitellen vain saanut tarpeekseen. Käytänössä koko vaunu meni säpäleiksi. Skuutin pylpyrän kiinnityspiste oli vääntynyt tohjoksi ja levankivaunuun kiinnitetyt pylpyrät vain sinkoilivat, vaikka siis se viimeinen rämähdys ei edes ollut mikään kova.

Siirettävää skuuttauspistettä ei välttämättä tarvita, aika hyvin pärjää vaikka skuuttaa aina vaan keskeltä. Väliaikaisesti ennen vaunun korjaamista sidottiin skuuttipylpyrä köydellä kiinni levankikiskoon. Sitten köysi taas teipattiin kiinni levenkikiskoon, jotta se ei liukuisi sivusuunnassa. Hyvinhän se meni. Korjauksen ajaksi iso otettiin alas eli päätettiin mennä pelkällä spinnulla.

Ison alasottaminen hieman arvelutti. Sillä hetkellä tuulta oli myötäisestä noin 10 m/s. Vastaiseen ei voitu spinnun takia ottaa. Käsin sitten jippailtiin puomia ja Petri veti mastolla purjetta alas, niin sehän tuli yllättävän helposti. Jokaisessa jiippauksessa se putosi useita metrejä ja kolmen jiipauksen jälkeen purje oli puomilla. Matkaa siis jatkettin pelkän spinnun voimin, joka tosin teki veneestä hieman epästabiilin eli välillä vene niiasi hyvin syvään aallokossa ja vauhti ei pysynyt samalla tavalla tasaisena kuin ison kanssa.

Lopulta kun korjaus oli saatu tehtyä, päätettiin, että kun suuntamme kääntyy tuulelle vastaisemmaksi, niin siinä vaiheessa otetaan spinnu alas, nostetaan iso ja otetaan genua käyttöön. Spinnun lasku vähän jännitti, eikä syyttä. Tälläkään kertaa emme osanneet antaa Sampolle oikeasta köydestä riittävästi löysää ja spinnun helma pääsi kastumaan. Onneksi ei sen vakavampaa JA lopuksi on mainittava, että kaiken kaikkiaan oli ilahduttava todeta, että mitään repeämiä ei spinnussa ollut.

Spinnun laskun jälkeen alkoi rännin purjehtiminen Saarenmaan ja manteren välistä. Yöksi piti jäädä Muhun tienoille, mutta sataman syvyystiedot olivat puutteelliset ja juuri, kun olisimme olleet kohdalla, niin oli taas vuorokauden pimein hetki. Nopea galluppi ja päätettiin taas vetää tuplapäivä. Petri ja Heikki jäivät suunnitelemaan ja plottaamaan reitin Simradiin. Sampo meni nukkumaan.

Ensimmäiseen vahtiin jäi Petri. Päätettiin, että tehdään ensin 4,5 tunnnin vahti, sitten 3,5 tunnin ja lopuksi olisi päivävahti, joka jäi Sampolle. Heikki heräisi 4:30 eli tätä kirjoitettaessa siihen on noin puoli tuntia.

…

Vahdit menivät oikein hyvin. Heikki tosin ei osannut mennä oikein oman vahtinsa jälkeen nukkumaan ja toisaalta ei ollut omalla lepovuorollaankaan oikein saanut levättyä.

Kaikesta huolimatta perille siis saavuttiin arvioitua aikataulua huomattavasti etuajassa. Skåldölle oli ilmoitettu tulosta torstaina ja nyt rupesimme jo keskiviikkona puolelta päivin olemaan perillä. Tulo tähän mökkirantaan on aina ollut melkoisen jännittävää, kiviä ja matalikkoja ei ole dokumentoitu kartoissa, ne pitää vaan tietää… ja jos muisti on mitä on, niin milläs sitä vuoden takaista rantautumisohjetta enää muistamaan, kun ei ole sitä mihinkään ylös kirjoittanut (fiksua).

Sen verran oli mieleen jäänyt, että kivet vältettiin, mutta hiekkarantaan tietenkin jäätiin kiinni. Onneksi tästä oli kokemusta Tanskan ja Hollannin vesiltä aivan riittävästi, joten osattiin toimia ihan hyvin: ruori ääriasentoon ja täydellä voimalla eteenpäin. Tällöin Kleopatra pyörähtää hitaasti kölinsä varassa ympäri ja voidaan lähteä puskemaan takaisin tulosuuntaan. Tälläkin kertaa päästiin pois matalasta tällä konstilla. Täysi vauhti paikilla kun ei tuottanut mitään tulosta.

Perillä todettiin, että laituri oli vielä talviteloilla, joten rantaan tultiin hakemaan soutuveneellä. Kyllähän kolme (reipasta) miestä on aina laiturinlaskutalkoisiin tervetulleita. Laituri oli valmiiksi tukkien päällä, joiden päällä se rullasi varsin helposti mereen. Kun laituri oli saatu mereen, niin sitten takaisin Kleopatraan ja suunnittelemaan rantautumista. Päätettiin, että koska laituri on todella lähelllä vesirajaa, niin ainoa järkevä tapa tulla laituriin on perä edellä. Laiturin päässä mittasimme 150 cm ja tiedossa on, että peräsin on 180 cm syvyydessä. Pidettiin peukkuja, että ranta syvenee riittävän nopeasti. Käytiin tiputtamassa keula-ankkuri (16 kg Delta), jossa on 50 meriä ketjua perässä, josta noin 5 metriä ketjua jäi laatikoon, joten eiköhän vene pysy tuolla. Ankkurivinssiäkin kokeiltiin nyt ensimmäistä kertaa ja hyvin toimi. Vinssin ohjausmekanismi on vielä hieman kehitteillä. Ensimmäinen kytkilaatikko täyttyi merivedellä ja oli mennyt oikariin. Nyt ei ole laatikkoa, vaan vain piuhojen päät, jotka pitää yhdistää.

Loppujen lopuksi rantautuminen onnistui hienosti. Veneen ja laiturin väliin jätettiin hyppytilaa noin 60 cm sen jälkeen, kun uimataso oli alhaalla. Yöksi uimataso nostettiin ylös, jolloin etäisyys kasvoi noin metriin. Yöksi vene jäi tyhjäksi. Petri lähti Tammisaaresta Helsinkiin viemään Sampoa ja Heikkiä, sekä hakeman levankiin varaosia. Täytyy kyllä kiittää Prosailoria palvelusta. Kaverit todella paneutuivat tähän levankiasiaan ja selvittivät, että mitä varaosia tarvitaan. Ei ole venetarvikeliike mikään rautakauppa. Ei tosin Harkenin alumiiniprofiilikaan mitään ihan ilmaista ole, mutta yllättävän halpaa. Jos pieni muovinen bloki maksaa jo 25€, niin luulisi että tommosesta paksusta aluuminiprofiilista joutuu maksamaan aivan tolkuttoman kasan rahaa. Levankivaunu ja profiili olivat kuitenkin vain noin puolet tonnista, johon olin varautunut.

Kleopatra vihdoin Suomessa. Skåldöllä korjattiin levanki.

23.7. Mõntu – Roomassaari

Petri, Sampo, Pia, Reija

Saimme miehistöömme lisäystä Mõntustä Sampon sukulaisista Roomassaaren-legille ja Kuressaaressa matkaan oli tulossa Heikki.

Lähdettiin vähän puolen päivän jälkeen ja arvioitiin matka-ajaksi karkeasti 5 tuntia. Tuuli oli kuitenkin aika paljon arvioitua kovempi. Jo satamassa huomattiin, että aika hilpakkaa oli luvassa. Uudella gastilla ei ollut aikaisempaa purjehduskokemusta, joten se oli aivan tuurista kiinni tulisiko esiintymään merisairautta vai ei, nyt siihen oli joka tapauksessa loistava tilaisuus tutustua.

Päästyämme ulos, venen tuulimittari näytti jatkuvasti noin 26-28 solmua eli 13 – 14 m/s (puuskissa 32 – 34 kn, 16 – 17 m/s) ja alkusähinöiden jälkeen gastilla oli hieman kuuma. Sehän, että tulee kuuma, lisää riskiä tulla merisairaaksi. Tuuli nousi kuitenkin noin 16 m/s ja puuskissa 18 m/s. Sieltähän se merisairaus alkoi hieman tulla, vaikka urheasti vastaan taisteltiinkin. Lopulta Pia sai olon kääntymään paremmaksi ja pystyi käymään jopa kannen alla tulematta kipeäksi, kun Reija joutui hieman ruokkimaan kaloja. Yllättävän hyvin merisairastelusta huolimatta Reija pysyi toimintakuntoisena.

Roomassaaren kahvila oli tervetullut lepopaikka raskaan purjehduskokemuksen jälkeen gastillemme.

Tietenkin matka meni huomattavasti odotettua vauhdikkaammin. Ajatellun 6 solmun sijaan liikuimme koko matkan 8-9 solmua, joten paikalla oltiin vajaassa neljässä tunnissa. Ajateltiin, että voidaanhan me pyöriä tuossa edustalla vielä ylimääräinen tunti, mutta gasti ei tavattomasti vastustanut ajatusta, että rantauduttaisiin.

Petri oli rantautumisvuorossa ja säätämiseksihän se meni. Tehtiin kaikkiaan kolme kunniakierrosta, ennen kuin vihdoin päästiin pilttuuseen, joka vielä oltiin valittu vastoin satamakapteenin ensimmäistä ehdotusta niin, että se oli tyhjä kaksoispilttuu (riskien minimointia). Toki satamakapteeni tähän suostui, kun ajettiin vaan läheltä ohi ja sanottiin, että ei ruveta tässä kelissä laittamaan mihinkään tiukkaan koloon, jota satamakapteeni oli suositellut.

Meidän jälkeen tulevalle ruotsalaisveneelle yritettiin tarjota samaa koloa ja ne päättyivät pienemmällä veneellä lopulta bensalaituriin kylkikiinitykseen, että ei se kolo kovin hyvin kaupaksi mennyt. Lopulta yksi vielä jälkeenpäin tullut ruotsalainen sai siihen veneen laitettua, mutta otti se niiltäkin monia yrityskertoja. Tässähän pitää koko ajan muistaa, että meillä ei keulapotkuria ja vene on meille kuitenkin kohtuullisen uusi eli kovin paljoa ei rantautumisia tällä ole takana.

No se rantautumisista. Keli oli siis objektiivisesti ajatellen aika kova. Aallokko tosin oli huomattavasti Pohjanmerta vaisumpi. Perhepurjehtijalle tai pienemmälle veneelle eittämättä liian kova, mutta kyllä se nyt meni. Toivottavasti ensikertalaiset kuitenkin viihtyivät. Meistä oli ainakin mukava saada vieraita veneeseen.

Heikin saapuminen meni vähän säätämiseksi. Tallinnasta lento Kuretssaareen on varsin halpa, joten se kannatti ehdottomasti mennä lentämällä. Yli vaan katamariinilla ja lentämällä paikalle… tai niinhän me luultiin. Lentolippukin oli jo ostettuna. Linda Lines päätti kuitenkin sään takia jättää keikan ajamatta (mikä ihmeen sää?). No lopulta Heikki lähti tulemaan Tallinkilla, joka liikennöi, mutta hitaasti. Lento siis menetettiin ja juuri seuraavana aamulla ei ollut tulossa toista lentoa. Onneksi saatiin selville, että Tallinnasta tulee bussi, joka on perillä Kuressaaressa kello 1:30.

Mentiin Sampon kanssa Veskiin (vanha mylly) syömään ja tarjoilija selvitti meille kaiken tämän. Tilasipa meille vielä taksinkin. Taksi oli yrmy mies. Kysyttiin hintaa etukäteen Roomassaareen ja vastaukseksi tuli, että mittari näyttää. No mittari näytti 7,50€, mutta Petri alkoi taas säätämään. Kysyi yrmyltä mieheltä oliko tämä töissä, kun viimeinen bussi Tallinnasta oli tulossa. Mies vastasi epäillen, että oli töissä. Petri tarjosi miehelle kymmppiä ja sanoi, että se on tasaraha tästä matkasta ja että jos hakee Heikin yöllä ja tuo tänne niin tässä on toinen kymppi siitä. Mies lupasi hoitaa homman ja antoi kojelaudalta taksifirman käyntikortin, johon oli valmiiksi käsin lisännyt oman nimensä ja puhelinnumeronsa ulkomaan suuntanumeroineen. Petrin motto on, että aina silloin tällöin saattaa kannattaa luottaa ihmiseen, jos taloudellinen riski ei ole liian suuri. Tässä nämä ehdot täyttyivät. (Niin mainittakoon, että Heikki oli maininnut käteisen olevan vähissä.)

Kauniiksi lopuksi todettakoon, että kaikki meni juuri niinkuin oli suunniteltu. Taksi oli tullut ja kyydinnyt Heikin rantaan.

Sampo nokakkain perinneveneen kanssa

21.7. – 22.7. vaihtokauppoja ja ylityksiä Vändburg – Ronehamn – (Fårösund) – Mõntu

Aamulla päästiin lähtemään jo yhdeksältä. Lähtö ei ollut mikään ongelma. Sampo operoi veneen helpon oloisesti pois ahtaasta kolosta. Naapurit olivat hereillä, joten he hieman auttoivat. Melkein heti kävi selväksi kaksi asiaa: käyttöakut alkoivat olla todella heikossa hapessa ja Sliten emme ehtisi kauppojen aukioloaikana. Slite oli sinänsä tärkeä, että olimme tällä hetkellä pelkästään Simradin karttojen varassa. Siis mikään tavallinen kauppa ei käynyt, vaan piti olla kauppa, josta saa merikortteja. Emmekä edes tienneet, että sellaista olisi koko Slitessä ja jos olisi, niin mihin aikaan se olisi lauantaina auki. Tilannetta ei tehnyt yhtään hauskemmaksi asia, että myös Gotlannin kartta puuttui, joten niidenkin osalta oltiin Simradin varassa. Varalla Sampolla oli tosin omassa läppärissä OpenSeaMapsin kartat, mutta elektronisiahan nekin olivat.

Noin puolelta päivin Sampo ehdotti, että voitaisiin poiketa reitin lähelllä olevaan kalastajasatamaan/-kylään, jos sieltä saisi karttoja. Näin päätettiin tehdä, sillä määränpääksi aiotun Fårösundin reitiltä Slite teki huomattavasti suuremman poikkeaman, kuin aiottu kalastajasatama.

Satamaan rantautuminen oli helppoa. Toki siinä oli pientä sähläyksen makua, kun perä meinasi karata ja Sampo, joka oli hyppyvuorossa, sai riesaksen myös Petrin hänelle heittämän peräköyden. Mitään pollaria, mihin köyden olisinopeasti saanut ympäri, ei ollut, vaan sampo piti peräköyttä vasemmassa kädessä ja etuköyttä oikeassa kädessä kuin hevosvaljakon ohjaksia ja rauhalisesti suostutteli Kleopatran kyljen laituria vasten.

Heti rantaan tultua Sampo meni kyselemään satamakapteenia – tai oikeastaan sen puhelinnumeroa läheisestä rakennuksesta, jossa oli ilmeisesti joku antiikkipuoti. Samaan aikaan läheisestä veneestä tuli saksalainen nainen kysymään Petriltä, että oliko meillä sama ongelma kuin heillä. Dieseliä olivat vailla ja sen saanti näytti hankalalta. Kerrottiin, että meidän ongelma koski merikortteja. Huomenna pitäisi lähteä Viroon, eikä ollut kortteja. Nainen ehdotti, että hän kysyy mieheltään, onko heillä kyseiset kortit ja tarvitaanko niitä vielä.

Saksalaisten veneen luona selvisi, että kortit oli ja ne haluttiin antaa pois. Ehdotimme, että vuorostamme annamme oman dieselin pois varakanisterista vastalahjana. Tosin siinä oli vain 20 litraa, koska toinen kanistereistamme oli tyhjä. Oli nimittäin selvinnyt, kun Sampo oli soitellut satamakapteenille, että satamasta ei saanut kuin verotonta polttoöljyä, jota ei myyty kuin kalastajille. Luovuimme kummastakin kanisteristamme ja suostuttelimme antiikkipuodin pitäjän heittämään saksalaiset lähimmälle huoltoasemalle, jolle oli 10 km. Saksalaiset eivät olisi halunneet ottaa tyhjää kanisteria alkuun, koska kyllähän bensa-asemalla kanistereita myydään ja heillä on yksi oma 10 litran kanisteri. Mainittiin, että ei vara venettä kaada ja asemahan saattaa olla ns. kylmä asema, jossa saa naftaa kortilla, eikä mitään kanistereita ole myynnissä.

Onnistuneiden vaihtokauppojen jälkeen jatkoimme ylen tyytyväisenä matkaa suuntana Fårosund. Sliten välietappi piti vielä poistaa Simradista. Poistoa tehdessä Petri mittaili huomista matkaa Viroon ja totesi, että tänään ajamalla vielä 50 mailia, on huomenna vain 20 mailia vähemmän. Ehdotus heitettin ilmaan. Näytti siltä, että vaikka tuuli oli hieman vastainen, niin pääsisimme ehkä juuri tuota kurssia suoraan Saarenmaan eteläkärkeen. Kello oli 14:00 ja matkaa oli noin 115 mailia suuntaan 60°. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Vielä ajettiin noin tunti moottorilla akkujen takia ja sitten yritettiin purjehtia. Tuuli venkoili ja meni aivan pläkäksi. Ajateltuin sen olevan hyvin paikallista ja ajettiin koneella vielä noin 20 minuuttia, jonka jälkeen purjeet alkoivat vähitellen vetämään. Hetken kuluttua oikein hyvinkin jopa.

Melko pian Petri meni joksikin aikaa lepäämään ja latautumaan ensi yön koitosta varten. Iso selkä hieman keikutti tuulen suunnan vuoksi ja olo ei ollut mitenkään erinomainen. Lepo autoi ja tultiin takaisin pirteämpänä ja parempivointisena. Sampo oli saanut purjeet hyvään trimmiin ja nopeus oli noin 7 solmua. Simradin ennustuksen mukaan perille tultaisiin noin puolelta päivin.

Noin yhdeksän aikoihin syötiin Sampon laatima ruoka, jossa oli tarkoituksena käyttää mahdollisimman paljon tähteitä sekä pilaantumisvaarassa olevat nakit. Taitavasti parin päivän takainen riisi, nakit ja kamalan makuinen stark dansk juustoraaste taipuivat herkulliseksi perunoiden kera syötäväksi risotoksi. Uskomaton suoritus… se juustokin, jota ei edes kaikkiruokainen Petri mielellään syönyt oli taatusti tässä ruuassa jaloimmassa muodossaan!

Ruokailun jälkeen alettiin vahdit. Sampo otti ensimmäisen kello 22:00-02:00 ja Petri sai seuraavan klo 02:00-06:00. Nyt kello on 04:00 ja pitää ruveta navigoimaan ja edelleenkin edessä on vain aakeeta laakeeta. Navigoinnin seurauksena totesin, että noin puolen tunnin kuluttua voidaan juhlia itäreimarin ilmestymistä. Jes! Eiköhän oteta tässä välissä muutamat pasianssit tällä ipadillä, että aika kuluisi sukkelammin.

Seiskan aikoihin Sampo rupesi heräilemään. Petri oli tässä vaiheessa melko pahoinvoiva ja meni muutamaksi tunnuksi nukkumaan ennen mahdollista rantautumista. Matkaa oli 15 mpk. Arviolta aikaa kuluisi kaksi tuntia. Tuuli kuitenkin lopahti melkein kokonaan ja myös kääntyi sellaiseen suuntaan, että moottorointitoimiin ei Sampo halunnut ryhtyä, mistä Petri oli kiitollinen, sillä näin hänhän sai enemmän lepoaikaa.

Kleopatra tulossa juuri Saarenmaalle purjehdittuaan Gotlannista koko vuorokauden.

Rantautumaan Mõntuun päästiin vasta kello 11. Satamavahti oli suuren teollisuusbetonilaiturin päässä ottamassa meitä vastaan ja keräämässä 16 € satamamaksun. Virossa ei kursailtu. Satamamaksu sisälsi sekä sähkön että rajattoman suihkun käyttöoikeuden wc-palveluineen. Nyt loppui keskieurooppalainen/skandinaavinen rahastusmeiniki. Täällä ollaan aidosti vieraanvaraisia!

19.7. – 20.7. Christiansø – (Gresgårdshamn, Öölanti) – Gotlanti

Petri, Sampo
Lähtö satamasta onnistui hyvin. Olimme kiinni laiturissa, joka oli varattu yhteysalukselle kello11:00-14:00, joten kaikki naapurit olivat jo lähteneet kymmeneltä, jolloin me olimme valmiit. Aikaa meni uuden kaasupullon ostoon, jouduimme odottelemaan tunnin kunnes se setä, joka tiesi, missä on kaasuvarasto tuli töihin. Joustavien työaikojen lisäksi oli muitakin työsuhde-etuja. Naiset myymälässä hoitivat kassan ja tavaroiden laittamisen esille, miehet takahuoneessa joivat kaljaa ja vetivät röökiä. Parasta oli hyllykkö, jossa oli siistissä rivissä kuusi kaljapulloa erillisisä lokeroissa ja jokaisessa lokerossa olis työtekijän nimi. Olisihan se tavatonta, jos työpaikalla olisi sellainen epäjärjestys, että kaljapullot menisivät sekaisin. No yhtä kaikki. Kuultuaan asiamme, siis että kaasua tarvitaan, kaveri verkkaiseen tahtiin otti huikan kaljapullosta, joka oli hänellä kädessään ja pisti sen jälkeen pullon siististi hyllyyn, jossa oli nimi Jans. Sen jälkeen, kun kerran kaasua ollaan menossa hakemaan erillisestä rakennuksesta, niin tokihan kaveri kaivoi sätkän taskustaan ja lähti se palavana huulessa kaasuvarastolle. Ja asia tuli hoidettua. Kaasua saatiin, eikä paikka edes räjähtänyt ilmaan. Emme kuitenkaan olleet koko aamua toimettomana odotelleet. Aamun käytimme tehokkaasti käyttämälä uutta sähköistä pilssipumppua ja toteamalla, että se ei vetänyt. Tunnin aikana myös korjasimme sen.

Lähdössä Petri oli ruorissa ja peruutti ensin keskelle satama-allasta, jossa poistettiin fenderit ja köydet. Sitten nostettiin purjeet ja lähdettiin myötätuulessa suunnalla 35 astetta kohti määränpäätä. Tuuli oli todella verkkainen, joten spinnu nostettiin ylös noin parin tunnin purjehtimisen jälkeen. Nosto onnistui hyvin…melkein kuin itsestään, mutta valitettavasti vauhti ei kasvanut aivan toivotulla tavallä. Nopeus jää alle kuuden, joka on näin pitkässä matkassa ikävän hidas.

Leudossa säässä on kuitenkin puolensa. Petri kokkasi munahampurilaiset noin yhden maissa ja vetäytyi lepäilemään kello kolmen maissa tehtyään ensin pari lokikirjamerkintää ja tämän blokkausen tähän asti.

Kuuden aikoihin illalla näytti siltä, että saapuminen olisi jokatapauksessa säädytömään aikaan perille. Ilmoille heitettiin ajatus, että jos vedettäisiin kaksinkertainen legi vuorovahdeilla. Sampo meni koisimaan varttia vaille seitsämän ja Petri jäi spinnua vahtimaan. Homma oli sinänsä helppoa, kun hyvä trimmi oltiin jo saatu. Jos alkoi lepattamaan, niin otti vähän myötäseen ja jos tuuli kääntyi enempi myötäseen, niin otti sitten vastaseen. Trimmiin ei juuri tarvinnut koskea ensimmäisen tunnin jälkeen.

Kolmen tunnin kuluttua Sampo sitten kömpi ylös ja päätös vielä vahvistui. Oli kivempi saapua valoisalla satamaan, kuin säkkipimeällä, joka olisi ollut ensimmäisessä vaihtoehdossa tilanne ilman muuta, kun saapuminen olisi ollut kello 0:00-3:00 välillä. Nyt perille tullaan noin 10-12 tuntia myöhemmin, mikä taatusti on valosaa, vaikka arvio heittäisi usealla tunnilla.

Sampon heräämisen jälkeen Petri jäi noin tunniksi turisemaan ja painui sitten kannen alle torkkumaan. Kolmen tunnin jälkeen oli taas vahdinvaihto. Jos uni tulee nopeasti, niin tuo kolme tuntia on juuri sopivasti. Siinä saa yhden unisyklin nukuttua. Sinänsä pahintahan on, jos uni keskeytyy juuri, kun on syvässä unessa. Tässä kolmessa tunnissa sellaiseen koomaan ei kerkeä edes vaipua. Nyt kello on 4:20 ja alkaa hieman tihuttamaan, joten pakko keskeyttää tämä blokkaaminen tältä erää. Aurinko pitäisi nousta tunnin kuluttua… niin ja Sampon.

Aurinko nousi ja tuuli kääntyi yhtäkkiä vastaiseksi eli spinnu oli otettava alas heti, kun Sampo saatiin ylös. Spinnun lasku ei mennytkään ihan niinkuin Strömssössä. Sampo meni kannelle ja tarkoituksena oli ensin koota helma nippuun. Sitä helpottaa, jos nostinta ja puomia laskee hieman. Ensin laskettiin skuutti ja sitten alettiin laskea nostinta, skuutti jäi kiinni, jotenka Sampo komensi irroittamaan sitä, tällöin nostin tippui suoraan alas ja spinnu suoraan veteen kuin kivi. Siinä meillä sitten olikin varsinainen ajoankkuri. Navakassa tuulessa ja noin kuuden solmun nopeudessa purje täyttyi varsin nopeasti vedellä. Ja se oli raskas satoja kiloja vettä. Kyllä se onneksi noin tunnin äheltämisen jälkeen saatiin sieltä ehjänä…ainakin ensisilmäyksellä… ylös. Saa nähdä mitä seurauksia tästä nyt oli. Purjeessa saattaa olla jotain repeämän alkuja, jotka paljastuvat vasta ensi kerran, kun purjetta käytetään. Toinen skuutti kietoutui ankkuriliinatelineen ympärille, joka vääntyi jonkin verran, toisessa skuutissa on myös aika paha hiertymä eli se on melkein poikki noin kahden metrin päästä takakulman kiinnityspisteestä. Nostimen rissat ja reititykset olivat aika kovilla, joten ne pitää ainakin päällisin puolin tarkastaa ennen seuraavaa käyttöä. No mutta kävi miten kävi, niin uskon, että mitään katastrofaalista ei sattunut. Ainakin masto näyttää ehjältä.

Nyt sitten kryssitään kohti Gotlantia. Jäljellä on noin 15 mailia ja takana noin 150. Juuri tultiin gsm-verkon kuuluvuusalueelle, joten sain vastaanotettua ja vastattua teksitiviestiin. Merimarsu oli jo kotona hieman huolissaan, kun mitään ei ollut pojista kuulunut sitten toissapäivänillan. Eilen aamullahan tuollaista viestiä ei Rønnestä tullut lähetettyä.

Rantauduimme pieneen suojaisaan satamaan Gotlannin eteläkärjessä. Aivan vieressä oli raukkeja (joku luonnon muovaama erikoinen kivimuodostelma, joita on etenkin Gotlannissa). Sampo oli ruorissa ja taisi olla yksi matkan tyylikkäimmistä rantautumisista. Todellinen taskupysäköinti todella ahtaaseen paikkaa…pakko ottaa kuva, ette te muuten usko.

Rantaumisen jälkeen juttelimme parin Ruotsalaisen jannun kanssa, jotka tulivat hakemaan autolla vettä kanisterilla rannan huoltorakennuksesta telttaansa. Kyselimme ravintolaa ja kaverit tarjosivat kyydin läheiseen mökkikylään, jossa oli ravintola. Tai niinhän siis kuviteltiin, mutta vaikka sieltä ruokaa sai, niin ei se ravintola ollut. Ruoka oli lämmitettyjä eineksiä… ei se kyllä ollut kalliskaan. Voidaan todeta, että ollaan saavuttu pohjolan tiukan alkoholipolitiikan maahan. Olut maksoi enemmän kuin kokis. Puolen litran olut (Karhu III) maksoi 45 kr, kun 0,35 litran kokis vain 15 kr. Vertailun vuoksi esim hollannissa 0,25 litran kokis tai vastaavan kokoinen kivennäisvesi oli usein 3,5 eur (~ 350 kr) ja puolen litran olut vain 2 eur.

Ruokailun jälkeen spinnua piti kuivattaa ja sitten alkaakin varmaan aika nopeasti tulla uni silmään. Äkkiä tekemäni laskelman mukaan aikataulumme on aika optimistinen. Sadan mailin päiviä on vielä ainakin kaksi, jos ei jopa kolmea ja pari niistä on peräkkäin. Aikamoista jyystämistä!

Spinnun kuivattelua … ja tehtiin tässä pieniä paikkauksiakin tarralla

Mökkikylästä käveltiin rantatietä takaisin noin 1,5 km ja reitti meni edellämainittujen raukkien ohi.

Pakollinen kuva raukeista

 

18.7. Rønne, Bornholm – Christiansø

Petri, Sampo

Lähtemään päästiin kello 10:00, mutta toisaalta mitään kiirettä ei ollut, koska tarkoituksena oli purjehtia vain noin 30 mpk päivä. Lähtö tuulisesta paikasta sujui hyvin. Venettä liutettiin ensin hieman taaksepäin, jotta saatiin eteen tilaa ja sitten tuulen painaessa kohti laituria keksin ja mottorin voimin päästiin irtautumaan hienosti. Eteenpäin vene siis ohjautuu hyvin.

Satama-allas oli iso, joten purje päätettiin nostaa siellä. Petri keräsi fenderit ensin talteen, mutta onnistui kuin onnistuikin pudottaman yhden. Onneksi allas oli melko tyyni ja fenderin pelastus saattoi alkaa. Jo ensimmäisellä kerralla onnistui.

Sitten lähdettin nostamaan purjeita, joka oikeastaan meni kohtuullisen rivakasti. Matka Christianöhön oli oikeastaan melko lyhyt. Ensin purjehdittiin sivutuulessa pohjoiseen Bornholmin rantaviivan mukaisesti 20 mpk ja sitten 10 mpk suoraan itään myötätuulessa. Alkumatkan Petri oli ollut ruorissa ja myötätuuliosuuden alettua hän halusi jo siirtyä lepovuoroon. Tietenkin tämä edellytti Simradin asetuksiin kajoamista ja sitä tehdessä BANG jälleen yksi lehmänkäännös.

Kun halssi nyt oli vaihtunut, niin huomattiin, että se itseasiassa oli parempi. Lisäksi Sampo ohjastaa venettä suoraan, Petrin hyppysissä vene enempi kiemurtelee aallokossa. Päästiin Petrin 6,5-7 solmun nopeudesta kahdeksaan. Noin mailia ennen perille tuloa ruori vaihtui Petrille, kun oli Petrin rantautumisvuoro.

Ensin käytiin katsomassa kapean syvän mutta karikkoisen salmen läpi pohjoissatamaa, mutta se oli täysi. Sitten tultiin eteläsataman uudestaan saman salmen läpi ja siellähän oli lentokentän kokoinen paikka, johon pääsi helposti kylkikiinityksellä. Paikkaan tultiin siten, että annettiin kyljen painua tuulen mukana laituriin.

Parkkeerattiin purjelaivan etupuolelle. Myöhemmin saatiin kuvassa näkyvä saksalaisvene kylkeen.

Rantatumisen jälkeen kokattiin kanaa sinihomejuustokastikkeella riisin kera ja sen jälkeen oli vuorossa saaren tutkiminen. Tämä oli niin pieni saari, että jopa Petri suostui lähtemään kävelylle…joka on siis vuorossa nyt ja siksi lopetan tämän kirjoittamisen tähän.

Ruutivarasto – tyhjää täynnä, kävimme kynttilän kanssa tarkistamassa

Saari oli yhdistetty sillalla toiseen pienempään saareen, jonka kiersimme ensimäiseksi. Koko saari oli leimallisesti linnoitettu ja jokapuolella oli tykkejä, muureja, vallihautoja ja muuta sälää, mitä linnoituksessa on. Saarella oli asukkaita noin 200, mutta turisteja sitäkin enemmän. Kieltokylttejä ”kiven heittäminen veteen kielletty” ja ”muureilla kävely kielletty”. Nämä kyltit olivat aina saksaksi, joskus myös englanniksi ja tanskaksi. Niin no tälläkin saarella – kaukana kaikesta sivistyksestä oli saksalaisten kansoittama leirintäalue.

Sampo ottamassa valokuvaa

Aamulla on tarkoitus lähteä kohti Öölantia, joten tiedossa on noin 80 mailinen päivä. Todennäköisesti aikaa menee 12-14 tuntia. Lähtemään pitäisi pystyä ennen kello 10 aamulla. Nyt varmaan uni maistuisi.

17.7 Rønne, Bornholm purjeompelua ja kuraläppää

Petri, Sampo
Aamulla satamavahti tuli herättämään. Tämä olikin oikein ystävällinen tapaus, toisin kuin Köpiksen ensimmäinen kapteeni. Ei tällä tosin ollut poletteja ja koppalakkiakaan, joten ilmeisesti mitään pätemisen tarvetta ei myöskään ollut.

Viehättävästi ränsistynyt talo Rønnessä

Maksettuamme kysyttii purjeneulomoa. Illalla oltiin vielä todettu, että lattakin on poikki. (Taas oli ylin latta mennyt, ilmeisesti niissä lehmänkäänöksissä.) Ensin saamamme tiedon mukaan purjeneuloja oli muuttanut Köpikseen, mutta sitten kuulimme, että paja oli jäänyt ja pienimuotoisia korjauksia edelleen tehdään. Purjeneulojan apulainen jatkoi yritystä, mutta oli pääasiallisesti keskittynyt korjaamaan kalastustrooleja, verkkoja ja semmoisia, mutta myös purjeita.

Purjetta vahvistettiin oikein kunnolla ja olipa neulojalla käytössä jopa kevlaria, josta purje on alunperin tehtykin eli kyllä kaverilla oli materiaalit ja tietotaito hallussa. Zaandamin neulojalla ei ollut, vaan silloin paikkaus tehtiin perinteisellä purjekankaalla.

Lisäksi saatiin hankittua paksua kumia, suurinpiirtein samanlaista, josta autojen roiskeläpät on tehty. Siitä Petri väsäsi ankkuriboksin päälle roiskeläpän. Ei se kaunistus ole, varsinkin, kun on musta, mutta erittäin tarpeellinen. Miksiköhän veneitä ei tehdä kunnolla vesitiiviiksi? Kleopatrassa vettä tulee jonkin verran kansiventtiileistä, mutta suurin ongelma on ankkuriboksi. Ankkuriboksissa on fokan rulla, jota varten luukussa on reikä, josta rulla tulee läpi. Lisäksi köysiä ja kettinkiä varten suuakon ja luukun välissä on noin kolmen sentin rako. Kun tulee tyrsky pahalla kelillä (tai pikemminkin aalto lyö kannesta yli), niin tästä aukosta tulee vettä kuin ämpäristä kaatamalla. Ankkuriboksin pohjalla on pieni poistoreikä, josta vesi hiljalleen lorisee pois. Helposti voi laskea, että jos ämpärillä kaadetaan sisään ja hiljalleen lorisee pois, niin veden pinta boksissa nousee niin, että lopulta koko boksi on täynnä vettä. Hauskaahan se on siinä vaiheessa, kun vesi yltää melkein boksin kattoon eli kohtaan, josta ankkuriboksiin on vedetty sähköt kajuutan puolelta. Nämä läpiviennit eivät tietenkään ole vesitiiviitä, vaan jossain vaiheessa vettä tulee veneeseen sisälle kuin ämpärillä kaataisi. Roiskeläppä estää tämän toivottavasti riittävän tehokkaasti. Riittää, että sisääntulevan veden ja poistoaukon suhde on oikea: kaikki vesi, joka loiskuu sisään, ehtii loiskua myös ulos. Eräs tanskalainen purjehduskoulun opettaja tiesi kertoa, että moni oli jopa uponnut pohjanmerellä juuri tuon saman ongelman takia… eli kyllä se kannattaa korjata.

 

Tori ravintoloineen on Rønnen sykkivän yöelämän sydän, Sampo miettii seuraavaa siirtoa…

Illalla käytiin sitten vielä hieman kävelemässä Rønnessä ja syömässä paikallisessa pihviravintolassa aivan raatihuoneentorin nurkalla. Aika tasokas paikka sekä ruuan että hintansa puolesta, eli ihan ilmaista syöminen ei tälläkään kertaa olllut, mutta mitä voi olettaa sessiolta, joka alkaa valkosipulivoissa grillatuilla ravuilla ja kulkee koko matkan sisäfilepihvin kautta creme brûléehen? Jännänä yksityskohtana todettakoon että tällä kertaa brûlée oli lakritsalla maustettu ja siinä oli vadelmahilloketta. Yllättävän toimiva, vaikka perinteinen paahdettu sokerikuorrute puuttuikin. Illalla pelattiin sitten vielä muutama erä korttia. Kahdestaan kun oltiin, niin peli on vaihtunut fuskupaskahousuksi ja mietittiin samalla hieman jatkosuunnitelmia.

16.7 Christianshavn, Kööpenhamina – Bornholm

Petri, Sampo

Aamulla oli siis pyhä tarkoitus lähteä aikaisin, mutta heräämisen kanssa meni vähän myöhään, joten lähtemään päästiin vasta 10:00. Lähtö sujui helposti tai niinhän me luultiin aluksi. Ahtaasta kanavasta peruutettiin ulos seuraavaan kanavien risteyskohtaan, jossa oli tarkoitus tehdä käännös. Tietenkin vastaan oli tulossa turistivesibussi, joka oli leveä kuin mikä. Petri, joka oli ruorissa, jäi odottelemaan vesibussin tuloa risteykseen, mutta bussi tuli hitaasti ja tuuli alkoi painamaan. Tuulta oli noin 10 m/s. Sitten alkoi melkoinen baletti: peruuttamalla ja eteenpäin ajamalla yritettiin tehdä piruetteja, mutta hommassa oli selvä sählingin maku. Kyllähän lopulta siitä selvittiin, mutta ei se ihan kaunista ollut, vaan käytiin aika lähellä montaa venettä ja keksillä oli töitä. Ongelma on siinä, että vene ei ohjaudu pakilla muuhun suuntaan kuin vasemmalle ja samalla se heittää keulaa kunnolla, näin siis ennen kuin on saatu nopeutta. Sitten se ohjautuu kyllä. Yritä nyt sitten saada pienessä tilassa lähes yhdeksän tonnin järkäle sellaiseen sopivaan kolmen solmun nopeuteen, jolla se ohjautuu taaksepäinkin hyvin.

No, lopulta päästiin kuitenkin ulos satamasta ja kun Sampo keräsi fenderit talteen, hän huomasi, että taas oli yksi fenderi vähemmän. Sitä vähän aikaa harmiteltuamme olimme saapuneet jo kaupungin edustalle, jossa nostettiin purjeet. Kun purjeet oli nostettu Sampo huomasi vedessä meidän lepuuttajan kelluvan. Se ei ollutkaan pudonnut aikasemmin, vaan vasta nyt. Jostain syystä ei vaan oltu huomattu, missä se oli kiinni. Tilaa oli vaikka muille jakaa, joten päätettiin alkaa pelastamaan sitä. Kyllä haavi olisi vaan ollut kova sana. Tuuli oli kova, joten kun purjeet olivat ylhäällä, niin lähestymisnopeus oli helposti neljä solmua. Petri oli ruorissa ja Sampo kalasteli keksillä. Ohjauksessa eli tähtäyksessä ei sinänsä ollut vikaa, vaan nopeudessa. No tietenkin yritettiin lähestyä myös vastatuulesta, mutta aina tuntui siltä, että kohdalla purjeet vetivät jokatapauksessa, vaikka kuinka yritettiin lähestyä vasten tuulta. Epäonnistumisen jälkeen yritettiin aina myös myötätuulessa. Yrityskertoja kertyi aika monta. Lopulta onnistui myötätuulessa. Kohdalla huudatettiin kaikki, mitä Perkins jaksoi pakilla vetää ja saihan se lopulta veneen lähes pysähtymään, vaikka purjeet vetivät täysillä. Sampo kieputti fenderin narun keksin ympäri kuin spagetin haarukkaan ja onnistui viimein. Joku haavi pitää kehittää veneen varustuksiin.

Matka pääsi jatkumaan. Tuuli oli navakka ja alkuun sivusta, mutta kun suunta kääntyi kohti itää, niin tuuli oli sivumyötäinen. Aallokko oli kova, joten aivan kaikin puolin leppoisaa purjehtiminen ei kuitenkaan ollut. Aallokosta huolimatta Sampo meni sisälle ja kokkasi perunoita ja jauhelihakastiketta. Tarkoituksena oli vetää Borgholmin koillispuolella olevalle pikkusaarelle, joten ihan lyhyt ei legi ollut. Laskelmien mukaan matkaan kuluisi noin 16 tuntia, joten perillä oltaisiin noin 2-3 aikaan yöllä. Petri ei sisälle kyennyt menemään, joten hän pääasiassa ohjasti venettä.

Ystadin kohdalla sitten syötiin ja se olikin suoranaista trapetsitaiteilua, miten saa ruuan pysymään aallokossa lautasella ja samalla ohjaamaan. Lehmänkäännöshän siitä tuli. Pari tuntia ruokailun jälkeen huomatiin, että genuassa oli repeämä aivan purjeen yläosassa takaliikin puolella. Oliko syynä lehmänkäännös vai joku muu, sitä ei tiedetä. Se ruokailun aikana ollut lehmänkäännös ei ollut jäänyt edes ainoaksi, vaan sen seurana oli pari muutakin. Yksi puhdas tarkkaamattomuus ja yksi verkon väistö, jonka seurauksena ajatus herpaantui. No, jokatapauksessa repeämä oli ja purjetta vedettiin aikalailla sisään, jotta vauriokohta meni rullalle. Saari, johon olimme matkalla oli niin pieni, että siellä tuskin olisi purjeneulomoa. Päätettiin muuttaa suunnitelmaa ja mennä Bornholmin pääkaupunkiin Rönneen. Olihan sinne pari tuntia vähemmän matkaakin ja itseasiassa silloin alkoi jo muutenkin olla aika myöhä.

Keli onneksi hieman rauhoittui ja aivan lopussa jääkalikaksi itseään tituleeraava Petri pääsi reiluksi tunniksi lämmittelemään/torkkumaan. Rantautuminen säkkipimeässä ja kohtuullisessa tuulessa onnistui kympin arvoisesti. Ajettiin betonilaiturin suuntaisesti ja annettiin tuulen työntää meidät laituria vasten, kun välissä oli omat fenderit ja laiturin autonrenkaat. Rauhatonhan paikka hieman oli, mutta raskaan päivän jälkeen nukkui silti kohtuullisesti. Aamulla pitäisi ensimmäiseksi selvittää purjemaakarin saatavuus.

15.7. Kööpenhaminan lähtötunnelmia

Petri, Sampo, Niina

Aamulla lähdimme heti brunssille Luna-nimiseen aamiaispaikkaan, jonka olimme bonganneet jo eilen. Aamiaisen jälkeen Niina ja Sampo päättivät ryhtyä harrastamaan omatoimista kanavaristeilyä kumiveneen avustamana. Airojen lisäksi kumiveneessä on hyvin pieni Rhino-merkkinen sähkövispilä perässä (perämoottori olisi kapineesta hieman liioitteleva nimitys). Akku on myös pieni, joten airot on syytä olla mukana. Puolentoistatunnin pörräämisen jälkeen akku alkoi vähitellen hiipua, mutta kiltisti kone kuitenkin kuljetti veneelle asti.

Sähköstä maksetaan satamamaksun yhteydessä melko korkeaa hintaa, joten sitä voi hyvin omintunnoin käyttää. Tuuletusyrityksistä huolimatta etukajuutta oli edelleen kostea, joten sinne viritettiin 2000 w lämpöpuhallin ja etuluukku hieman auki. Tunnin kuluttua kajuutta oli kuin sauna ja patjat alkoivat selvästi kuivua.

Jossain vaiheessa samaan kanavaan on ohitsemme livahtanut toinen suomalaisvene. Turun suunnalta oleva 40 jalkainen Elan ”Aiolos”. Vene oli uudenkarhea vuodelta 2005 ja kuten arvata saattaa niin myös hieno. Kävin jututtamassa miehistöä ja vaihtamassa hieman kokemuksia avomeripurjehduksesta ja tulihan sieltä hyviä näkemyksiä. Yhdessä ihmettelimme, miksi veneiden kansirakenteet kovassa kelissä vuotavat, kun aallot pyyhkivät yli.

Ahtaassa kanavassa oli joskus varsin paljon liikennettä. Voitte kuvitella, mikä oli tunnelma, kun vastaan tulee leveä turistivesibussi.

Tänään oli sitten Niinan kotiinpaluun aika. Matkaa Niinan kesälomalle kertyi kokonaiset 880 mpk, mutta voihan siihen vielä syksyllä tulla muutama maili lisää, että menisi tonni rikki.

Petri ja Sampo olivat hieman kahden vaiheilla: lähdetäänkö vielä tänään jatkamaan matkaa kuuden jälkeen, kun Niina lähtee lentokentälle, vai ei.

Ensin päätettiin kuitenkin hieman korjailla mastovaloa, jota varten Niina vedettiin vielä ennen lähtöä mastoon. Eikä edes aivan matalalle, vaan toisen saalinkiparin kohdalle. (Miksi se mastovalo/ajovalo pitää olla niin vietävän korkealla?) Yleisiä sähköasennuksia tehdessä huomasimme, että takastaagin kiinnityssokan lukitusruuvi oli irronnut. Korjaus ei ollutkaan aivan helppoa, vaan siihen tuhrautui koko ilta. Niina saatettiin metrolle ja takaisintulomatkalla käytiin haukkaamassa porsaankyljykset. Lähtö siirrettiin hyvin aikaiseen aamuun… tai no silleen, että ruokakaupassa piti käydä vielä ennen lähtöä, mutta heti kauppojen auettua ostosten suorittamisen jälkeen sitten…