Veneilijän pelastautumiskurssi

Purjevene Lilli, tyyntä myrskyn edellä.

Kevään venemessut maksoivat itsensä takaisin kun voitin sieltä Meriturvan tarjoaman veneilijän pelastautumiskurssin Lohjalla. Viime perjantaina oli sitten aika lunastaa voitto ja myös Petri lähti mukaan. Olemme nyt muutaman päivän ehtineet käydä läpi oppimiamme asioita ja tässä pääteemoja.

Taidonnäyte sammutuspeitteen käytöstä. 😉

Tutustu huolellisesti veneesi turvavarusteisiin ja opettele käyttämään niitä ennen kuin hätätilanne osuu kohdalle.

Opettelimme Meriturvassa käyttämään nestesammutinta ja sammutuspeitettä, heittämään pelastusrengasta sekä heittoliinaa ja käyttämään köyttä sekä isopurjeen nostinta nostamaan ihminen merestä. Jo tilanteiden läpikäyminen suullisestikin antaa toimintavalmiutta tilanteisiin, mutta parasta on tietysti tutulla porukalla harjoitella näitä tekniikoita kauniilla säällä turvallisissa olosuhteissa. Näistä teemoista enemmän lopusta löytyvällä videolla.

Petri esittelee nestesammuttimen käyttöä.

Älä epäröi käyttää turvavarusteita ja pyytää apua.

Useimmille kurssilla yhdentyyppisten hätärakettien laukaisumekanismi oli täysin vieras ja hätätilanteessa sen opettelulla raketin kyljestä ei välttämättä ole paras lopputulos. Myös pelastuslautan oikeaoppinen kiinnitys kanteen ja sen käyttö on opeteltava huolellisesti ennen tarvetta (jota ei toivottavasti kenellekään satu kohdalle!). Pelastuslauttaan kiipeäminen vedestä käsin ei myöskään ole helpoin tehtävä, mutta ainakin uusissa lautoissa on toisella puolella lauttaa kiinteä porras ja toisella narutikkaat, joilla sisään pääsee. Lautasta on myös hyvä tietää miten lattian lämpöeriste toimii, eli onko siinä pumpattava sisäpohja vai foliopohja, sekä miten juomaveden keruu toimii.

Meriturvan kurssia ei voi liikaa kehua, altaan tilanteet ovat todella oikean tuntuisia, aallokko heilutti pientä purjevenettä pimeydessä ja tuuli vihmoi vettä niskaan. Harvinaisen hyvin toimintamallit kuitenkin löytyivät vaikka tilanteet tuntuivat oikeilta ja kylmyyskin pääsi välillä iskemään, vaikka vesi oli mukavasti 21 asteista.  Yksi tärkeimmistä harjoituksista oli help-asennossa kelluminen. Sen lämmittävä vaikutus on  merkittävä tapa taistella hypotermiaa vastaan ja sen huomasi jo parissa minuutissa. Siinä tärkeintä on estää veden pääsy kainaloihin ja nivusiin jäähdyttämästä suurten laskimoiden verta. Huomioitavaa on, että tämä ei oikein onnistu pelkillä kelluntaliiveillä, joissa ei ole kaulusta. Myös huddling eli ryhmäkellunta säästää lämpöä, mutta samalla helpottaa auttajia löytämään uhrit vedestä ja auttaa psyykkisesti kestämään.

Lähde: Itämeriportaali

Rankin hetki oli viimeinen koetus, jossa altaan tekniikka pani parastaan ja jouduimme hylkäämään purjeveneen ja siirtymään pelastuslauttaan. Sen jälkeen helikopteri kurvasi paikalle ja nosti jokaisen yksitellen altaasta yhdeksän metrin korkeuteen. Perjantai oli fyysisesti ja psyykkisestikin raskas, mutta antoisa ja erittäin hyödyllinen. Suosittelemme ehdottomasti samaa kurssia kaikille veneilijöille!

Mainokset
Kategoria(t): Koulutus, Turvallisuus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: Veneilijän pelastautumiskurssi

  1. Norppa sanoo:

    Olipa kivaa lukea tästä! Meriturvan kurssi on meillä ilman muuta ohjelmassa heti, kun vain ehditään ja sopiva ajankohta löytyy. Sammutushommat, HELP, Huddle ja lautalle meno sun muut lauttajutut ovatkin mulle tuttuja, mutta varsinkin toi pudonneen nostaminen ja helikopteriin meno kiinnostavat.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s