14.6. Matka Helsingistä Vlissingeniin

Matka Helsingistä veneelle oli uuvuttava, mutta aikaisesta lähdöstä johtuen ehdittiin puuhastella veneellä vielä pitkät tovit.

Lähtö kotoa oli neljän maissa aamulla, lento lähti 6.35, vaihto Arlandassa, matkalaukut saimme ennätysajassa Schipholin kentällä ja junakin löytyi helposti. Petri oli meitä vastassa yhdeltä paikallista aikaa Vlissingenin juna-asemalla.

Iltapäivä kului raivokkaasti siivoten. Saimme veneen nättiin kuntoon ja kaikki oppivat tavaroiden oikeat sijainnit. Sää oli ihan mukava, aurinko paistoi ja lämmintä oli ehkä 12 astetta. Lounaan söimme tasokkaan hotellin ravintolassa, mutta ruokailukokemus oli kaikkea muuta kuin tasokas. Tarjoilijat sähläilivät urakalla ja aikaa tuhraantui yksinkertaiseen lounaan syömiseen pari tuntia. Loppuillasta lähdimme syömään sataman ravintolaan, mutta se olikin jo kiinni. Päädyimme kaupungille ainoaan avoinna olevaan pitseriaan. Loppu hyvin kaikki hyvin, pitsa olo herkullista ja uni maistui sen jälkeen.

Yöllä satoi rankasti ja sade on jatkunut tänään perjantaina kuurottaisena. Aurinko ehti pilkistää, mutta sääennusteet lupailevat sateen jatkuvan. Tällä hetkellä asennuksessa on navigaattorin virtajohto ja sen jälkeen katsomme jos lähdemme vielä matkaamaan Haagia kohden.

20120615-135858.jpg

20120615-135745.jpg

20120615-135633.jpg

Kategoria(t): Purjehdus. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

Yksi vastaus artikkeliin: 14.6. Matka Helsingistä Vlissingeniin

  1. Merja sanoo:

    Äiti ja isä onnellisia, että tytöt ovat päässeet onnellisesti perille. Kyllä se aurinkokin sieltä vielä ilmaantuu. Hyvää kotimatkaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s