Lokikirjakuulumiset kanaalin ylityksestä …

Tämä on viimeinen lokikirjamerkintä ennen kesää. Pojat kävivät kolmisin ylittämässä kanaalin ja nyt on Kleopatra ainakin Sampon osalta hyvin sisäänajettu. Opettanee sitten meitä veneen tavoille, kun pääsemme ensi kuussa itse purjehtimaan. Hieno reissu. Olisin mielelläni ollut mukana…

To 17.05.2012 Oostende (18:00) – Dunkerque (22:00) (24nm, 6kn – purjeilla)

Miehistö: Sampo, Johannes, Daniel.
Matkaan hieman myöhässä. Odottelimme myös Danielin saapumista.

Rannikko navigointi sujui lievässä, n. puolen solmun, vastavirrassa kohtuullisen etelätuulen avulla. Söimme rannasta hankitut Lamb Madrasit joita Johanneskin kehui kunnolla maustetuiksi. Alun perin kuvitelmissa oli ehtiä Calaissiin, mutta illan saapuessa päätös jäädä Dunkerquen satamaan kypsyi. Valitsimme vuorovesialueella olevan YCMN (Yacht Club Mer Nord) jonne saavuttiin käytännöllisesti katsoen pimeällä. Löysimme lampulla huitomalla kylkikiinnityskolon ulkolaiturista belgialaisen veneen ja kalastajaveneiden välistä.

Satamakonttori oli jo kiinni eikä muita veneilijöitä näkynyt, joten emme tienneet koodeja. Daniel kehitti tavan kiivetä laiturin aidan yli, mutta satama-alueelta ulos pääsy vaati huomattavasti pahemman muurin läpäisyä. Lopulta Sampo havaitsi näppäimistössä 4 kulunutta nappia ja arvasi koodin: 1397. Pari kertaa tätä testattuamme uskalsimme poistua alueelta kaupungille. Koska ilta oli jo myöhä, päädyimme ensimmäiseen vastaan tulevaan baariin joka osoittautui hyvin ystävälliseksi. Juotuamme aluksi kaljaa, alkoi baarin omistaja tarjoilla itse tekemiään liköörejä ja viinoja. Maistuivathan ne, mutta ei olisi kannattanut koska seuraavana päivänä oli päänsärky.

Palattuamme alukselle täytimme makeavesitankit joihin yllätykseksemme lorisi aikalailla vettä. Yllättäen se vesi kuluu lotraamalla. Ennen nukkumaan menoa, kolmelta, kalastajat lähtivät yölliselle saalistukselleen ja lupasivat palata kymmeneltä. Illalla myös mietimme mahdollisuutta käydä Felixstowessa ja päätimme hylätä sen ja tyytyä Calaissiin paluumatkalla.

Pe 18.05.2012 Dunkerque (13:00) – Ramsgate (21:30) (42nm, 5kn – purjeilla)

Aamu herätys ilmeisesti Danielin voimin ja kahvia naamaan. Kalastajat saapuivat vasta noin yhdentoista aikoihin ja pyysivät, että siirtäisimme venettä hieman kauemmaksi, jonka teimme, varsinkin kun belgialaiset olivat lähteneet jo aikaa sitten. Jaoimme tehtävät: Daniel otti polkupyörän ja lähti ostoksille kaupungille (Dunkerquesta ei saanut tuoretta baguettea – ei oikein vaikuttanut oikeasti ranskalaiselta kaupungilta), Johannes meni täysistuntoon ja vei roskat, ja Sampo tiskasi.

Dunkerquesta ulos ajettaessa edellämme ollut purjevene sähläsi ja meinasi ajaa sisään tulevan imuruoppausaluksen edestä sen poistopuolelle, eli lähes suoraan paskasuihkuun. Tajusivat viimehetkellä ja palasivat samalle puolelle kuin missä mekin olimme (siis styyrpuurin puolelle). Saatuamme purjeet ylös jätimme nämä sählärit melko nopeasti taaksemme.

Kohtuullinen lounaistuuli kuljetti meidät ensin Dunkerquen kanaalia pitkin merelle ja siitä sitten kanaalin laivaväylien poikki Goodwin hietikon itäpuolitse Ramsgaten sisäänmenoon. Englannin kanaali oli aika harvakseltaan liikennöity, ottaen huomioon että se mukamas on maailman vilkkaimpia vesialueita. Kyllä Suomenlahdella käy aika paljon kovempi vilske kuin Englannin kanaalissa. Ehkä lamalla on osuutta asiaan. Näimme myös majakkalaivoja jotka oli ilmeisesti tehty hyppyrinokkaisista maailmansodan aikaisista lentotukialuksista (Sampon teoria).

Yhdessä vaiheessa Danielin lippis lensi tuulessa yli laidan. Johannes painoi MOB (Man Over Board) nappia ja teki taistelukäännöksen lähtien etsimään lippistä. Valitettavasti sähläyksessä näköyhteys lippikseen menetettiin (eikä Danielia oltu opetettu aktiivisesti pitämään näköyhteyttä). Ajelimme monta kertaa ristiin rastiin MOB pisteen yli tai läheltä, mutta lippistä ei löytynyt. Hyytävä muistutus siitä kuinka vaikea yli laidan pudonnutta voi olla löytää (ehkä lippis upposi nopeasti, ehkä tuuli vei sitä nopeasti kauas MOB pisteestä, tai ehkä MOB pisteen merkkaamiseen meni aikaa).

Ramsgaten ulkoaltaassa kyselimme kiinnittäytymismahdollisuuksia radioteitse. Ramsgaten satamaan 2m syvät alukset sopivat vain harvoihin paikkoihin alavedellä. Meille suositeltiin aallonmurtajan sisäpuolelle toisten alusten kylkeen kiinnittäytymistä: marina oli täynnä seuraavana päivänä regattaan osallistuvia veneitä. Valitettavasti regattalaisilla oli hinku päästä liikkeelle 7:30 aamulla, joten yritimme etsiä jotain myöhempään nukkuvaa kiinnitys pariksemme.

Valitsimme erään moottoriveneen, mutta kun yritimme kiinnittäytyä, tuli sen kippari ulos eikä ollut ollenkaan halukas antaa meidän kiinnittäytyä. Hän suositteli, että käyttäisimme laiturissa kumiveneen vieressä olevaa vapaata pilttuuta. Se näytti kyllä aika pieneltä, mutta päätimme yrittää perä edellä (kun se vaikutti helpoimmalta pyörähdyssuunnalta). Tämä meni kuitenkin sähläykseksi, kun emme saaneet tehtyä riittävän isoa siksakkia kääntyäksemme pienessä tilassa ja tuulen painaessa. Vaikka Sampo jo sai hypättyä rannalle, vene alkoi kääntyä poikittain, eikä ollut halukas tulemaan pilttuuseen. Lopulta regattalaiset riensivät apuun ja heittivät omista veneistään köysiä keulan puolelle, joilla vene saatiin takaisin sopivaan asentoon ja vedettyä pilttuuseen. Istutuksesta tuli aika tiukka ja aisan ja veneen väliin ei sopinut fenderiä, joten teimme kynnysmatosta ohueita lattafendereitä. Kumiveneen puolelle emme laittaneet mitään fenderiä: olihan se itsessään yksi iso fenderi.

Olemme hieman liian pitkiä pilttuuseemme Ramsgatessa

Ramsgaten satamamaksu oli 36,80 puntaa. Kukaan ei ollut kiinnostunut passin tarkastuksesta tai tullista. Ilmeisesti idea on että, kun purjehtiminen on riittävän kallis harrastus, ei pikku rikolliset sitä harrasta, joten tarkastukset ovat tarpeettomia.

Syötyämme iski kova väsymys, mutta Sampo sai miehistön vielä liikkeelle satamakaupunkiin. Joimme pari kaljaa parissa pubissa, mutta emme inspiroituneet mihinkään suurempaan juhlimiseen. Palasimme alukselle hyvin ansaitulle levolle.

La 19.05.2012 Ramsgate (12:00) – Calais (19:00) (32nm, 4,6kn – ensin purjeilla, mutta keskeltä kanaalia koneella)

Heräsimme regatan lähdettyä, ilmeisesti Danielin herättämänä. Kahvien jälkeen Daniel lähti kauppaan, joka osoittautui varsinaiseksi odysseijaksi, koska puntamme eivät enää kelvanneet. Daniel joutui jonottamaan Barclayssissä vaihtaakseen vanhan punnan uuteen ja sitten uudestaan kassajonossa. Daniel sai ostettua Englannista hyvää ranskalaista olutta.

Daniel ajoi ulos Ramsgaten satamasta ja päätimme lähteä rannan läheistä reittiä etelään. Sääennustuksessa oli lupailtu tuulen kääntymistä lounaasta pohjoiseen tai luoteeseen puolelta päivin, mutta tätä ei tapahtunut, joten jouduimme kryssimään kohti Doveria ohi Dealin kaupungin hiekkarantojen.

Dealin laituri

Lähellä rantaa pelottelimme kalastaja paatteja, kun lähestyimme seitsemää solmua ja teimme vendan vain kaapelin mitan päässä.

Tapasimme erään toisen veneen kryssimässä ja päätimme ryhtyä kilpasille, mutta tämä brittivene oli niin huono purjehtija, että aloimme epäillä hänen tahallaan sähläävän jotta jättäisimme hänet rauhaan. Päätimme että hän ei ansainnut ”nemesis” arvonimeä. Tapasimme yhden sisaraluksen matkalla pohjoiseen spinnulla. Komea näky!

Kuvattuamme itsemme Doverin klinttien edustalla (läntisin koordinaatti 1E22) päätimme ryhtyä ylittämään kanaalia. Käännöksestä seurasi myötätuuliosuus, joten oli ajankohtaista alkaa valmistaa lämmintä ateriaa.

Doverin klintit häämöttävät edessä.

Pääsimme lounaistuulella melkein lounaaseen menevien laivojen väylän ylitse, mutta sitten tuuli lopahti (monta tuntia ennustuksen jälkeen). Moottori käyntiin. Ajoimme loppumatkan Calaissiin. Saavuimme Calaissin satama-altaaseen hyvissä ajoin, mutta Calaisin vierasvenesatamassa on kynnys (”drempel”), jonka yli pääsee vain ±1 tunnin ylävedestä, joka oli vasta vähän puolen yön jälkeen.

Koska Danielilla oli hinku päästä katsomaan Chelsea-Baijern jalkapallo-ottelua, pistimme veneen kiinni poijuun satama-altaassa ja täytimme kumiveneen ja ajelimme sillä rantaan. Baarissa tapasimme englantilaisia jalkapalloturisteja joiden kanssa tulimme hyvin juttuun. Ottelun jälkeen palasimme veneelle, mutta päätimme, että ihan hyvin voisimme jäädä poijuun koko yöksi ja vapautua vierassataman kynnyksen aikataulusta (seuraava ylitys mahdollinen puolelta päivin).

Su 20.05.2012 Calais (11:00) – Oostende (19:00) (35nm, 4,4kn – purjeilla)

Aamukahvit kymmeneltä ja jollan tyhjennys, jotta päästiin liikkeelle (ei kuitenkaan kovin paljoa ennen marinan kynnyksen ylitysaikaa, lopulta). Saatuamme radioteitse lähtöluvan, suuntasimme ulos suoraan yli matalikon (ylävedellä se on turvallista) ja käännyimme itään purjehtiaksemme rantakanaaleja. Vaikka tuulta ei ollut luvattu kuin 6-8 m/s, oli merenkäynti melkoista. Aallot alkoivat murtua ja voi sanoa, että ennen ei Kleopatralla oltu koettu moista merenkäyntiä. Krapulainen Sampo alkoi tulla merisairaaksi käydessään sisällä. Vara-akkukin oli liikkunut. Kun Johannes vuorollaan kävi sisällä, oli hänellä sama kohtalo. Onneksi kumpikaan ei kehittänyt täysimääräistä merisairautta. Daniel yllättäen osoittautui immuuniksi merisairaudelle ja teki meille rasvaiset ja suolaiset voileivät jotka syötyämme, ja hörpättyämme yhdet oluet, saatoimme unohtaa merisairaushuolet – vaikka kannen alle emme vieläkään uskaltaneet mennä.

Havaitsimme pari alusta, joilla oli sama matka kuin meillä. Ensimmäinen häröili ja teki selviä taktisia virheitä, ylittäen isojen laivojen väylän suoraan rahtilaivan edestä – ilman mitään taktista hyötyä, koska he joutuivat laskemaan kurssiansa välttääkseen seuraavan poijun, kun me taas aiemmalla hieman pidemmälle edellisellä tikillä kokonaan vältimme sen tikin minkä he tekivät. Pääsimme ohi ja pian he laittoivat moottorin käyntiin.

Seuraava kilpailija oli meitä isompi katamaraani. Olimme saapumassa Dunkerquen ja Nieuwpoortin välissä olevalle Passe de Zuydcoote:lle ja oli ilmeistä, että me olimme nopeampia. Katamaraani laittoi moottorin päälle – petturit. Itsekin hieman motoroimme (n. yhden mailin) Zuydcootissa, koska näkyvyys oli heikentynyt, emmekä halunneet ottaa riskejä kryssaamalla tässä kapeassa ruopatussa rännissä.

Yleisesti ottaen virta oli kerrankin myötäinen Nieuwpoortin ohi.

Dunkerque on helvetillisen ruma paikka mereltä katsottuna. Gravelinesin ydinvoimalasta vuoti (radioaktiivista?) höyryä, mutta onneksi koillistuuli painoi sen maalle. Samoin öljynjalostamo, rautasulatto ja terästehdas tupruttivat savunsa kohti Pariisia: raha haisee joskus sielläkin. Menomatkalla samat tehtaat olivat tupruttaneet hiilen muruja silmämme täyteen.

Löysä sumu jatkoi tihenemistään ja Nieuwpoortin aallonmurtajan näkeminen vaati jo jonkinmoista tähystystä. Onneksi meillä oli Sampon saalinkeihin virittelemä aktiivinen tutkaheijastin Echomax active xs, joka takasi, että veneemme näkyi isojen alusten tutkasssa. Kurssimme vei meitä koko ajan kohti rantaa Kleine reeden kanaaliin, jolloin ranta pysyi koko matkan näkyvissä.

Tutkaheijastin on vedetty saalinkiin, vaikka vielä sumu ei ole tihentynyt…

Iso oli koko ajan ensimmäisessä reivissä. Alussa fokka oli reivattu niin, että se ulottui vantteihin ja nopeus oli noin 7kn kallistuksen ollessa ehkä 30 astetta. Jossain vaiheessa päästimme fokan kokonaan auki joka ei lisännyt nopeutta, mutta lisäsi kallistusta noin 45 asteeseen. Lopulta reivasimme fokan niin, että se ulottui 10cm vanttien taakse ja kallistus väheni, nopeuden pysyessä suurin piirtein samassa, tai suhteellisesti kasvaessa koska tuuli ilmeisesti hiljeni.

Joskus Nieuwpoortin jälkeen käsinavigaattorimme Navman päätti pyöriä alamäkeä yli laidan. Ehdimme toivoa, että se jäisi johdostaan roikkumaan, mutta se irtosi, joutuen veden varaan. Sampo suoritti taistelukäännöksen ja heti moottorin käynnistettyä lähti seuraamaan vaahtovanaa (MOB nappiahan ei voinut painaa, kun härveli oli nyt yli laidan). Hetken ajelun jälkeen Navman yllättäen löytyikin 5m päästä veneestä – ilmeisesti vaahtovanaa seuraaminen on hyvä taktiikka, mahdollisesti parempi kuin MOB napin kanssa sählääminen. Seuraavissa käännöksissä ja sähläyksessä Johannes löi niskansa jiippaavaan puomiin – ei hyvä. Reivauksessa on se pirullinen puoli että puomi tulee alemmaksi kuin täydellä purjeella ajettaessa ja yletty lyömään sitloodassa seisovaa miestä. Johannes unohti varoa puomia, koska oli liian keskittynyt siihen miten saa valjaansa irti paapuurin elämänlangasta (valjaan koukuissa on typerä ura joka vaikeuttaa niiden irrottamista elämänlangoista).

Toivuttuaan kolauksesta (onneksi oli pipo päässä pehmentämässä ja jiippi ei ollut kovin väkivaltainen) ja saatuaan kytkettyä itsensä styyrboordin puolelle, Johannes joutui roikkumaan pää alaspäin kaiteiden välistä ylettyäkseen veteen asti poimimaan Navmanin. Navmaniahan ei saa poimittua puosunhaalla, koska siinä ei ole mitään lenkkiä mihin tarttua.

Tyytyväiset kanaalinylittäjät Sampo ja Johannes – Danielin kuvaa.

Navmanin etsintään liittyvissä pyörähdyksissä fokan skuutti pääsi läpyttämään keulakaiteen ja navigaatiovalon taakse solmuun. Koska Johannes oli vielä pökkyrässä puomin iskemästä, määrättiin juuri sisätiloista nukkumasta kannelle noussut Daniel kalsareissa ruoriin ja Sampo lähti valjaalla kytkettynä suorittamaan tehtävää etukannelle. Täytyy sanoa, että keulakaiteen designi pitäisi muuttaa sellaiseksi, että tälläistä kieputusta ei voisi tapahtua tai ainakin navigointivalot pitäisi sijoittaa niin, että ne eivät haittaa solmun avaamista (tai ole vaarassa tuhoutua, kun jalalla puskee skuuttia kaiteen nokan ohi). Lopulta imimme fokkaa rullalle niin paljon, että saimme skuutin löysäksi ja solmun purettua.

Tilanteen stabiloinnin jälkeen jatkoimme Kleine Reedessä pelkällä visuaalinavigoinnilla (myös GPS radiosta loppui akku) ja sumu sakeni. Hieman ennen Oostendin aallonmurtajaa päätimme laittaa koneen käyntiin välttääksemme kryssimistä sumussa. Hapuilimme sataman sisääntulon näkyviin ja ajoimme satama-altaaseen. Yritimme tiedustella radioteitse halvinta marinaa, mutta RYCO:lla (Royal Oostende Yacht Club) ei ole ”marifoonia” eivätkä he vastanneet Imrayn kortissa olevaan puhelinnumeroonkaan. Hieman yllättäen RNSYC:n ( Royal North Sea Yacht Club) allonmurtajassa olikin RYCO:n mainoskyltti, jossa oli aivan toinen puhelinnumero johon myös vastattiin. Kävi myös ilmi, että Mercator Haven, jossa olimme viimeksi, oli täynnä jonkun regatan takia (ehkä sen saman joka lähti ennen meitä Ramsgatesta).

Ajaessamme jokea ylös kohti RYCO:ta, näimme monta kummallista alusta. Yksi oli jaloilla seisova tuulimyllyjen pystytysalus, jossa olikin kyydissä yksi suuri propellihärveli, jonka lavat ulottuivat 10-15 metriä aluksen ulkopuolelle. Aikamoinen hasardi sumussa satamassa liikuttaessa. Toinen kummallinen alus oli ristikko torni, jossa oli ylös ja alas meneviä putkia joiden päissä oli torvia. Mikä nyt sitten lieneekään.

Rauntautuminen RYCO:n laturiin sujui mallikelpoisesti Johanneselta peruuttamalla. Sitten siivosimme. Sinä aikana sumu sakeni niin, että olimme todella iloisia, että olimme ehtineet satamaan. Saimme myös selville, että tämä sumu oli saattanut koko Belgian rautatieverkon täydelliseen kaaoksen tilaan ja satamakapteenin tytär oli 2 tuntia myöhässä ja hänen piti lähteä hakemaan tytärtään joltain asemalta nyt kesken vahtivuoronsa, joten suoritimme maksumme pikaisesti, jotta hän pääsi lähtemään. Eli olimme navigoineet sumussa, jossa edes junat eivät pysty suunnistamaan kiskoistaan huolimatta (sumu ei täällä ollut kuitenkaan ollut yhtä sakea kuin mitä meillä Zierikzeestä lähtiessämme).